sunnuntaina, kesäkuuta 6

voihan valokuva

Elämästä on tullut hirvittävän vaikeaa. Olen piiiitkään suunnitellut, että pitäisi teettää valokuvia ja laittaa niitä kansioihin. Nyt sitten tänä aamuna ajattelin, että olisikohan tänään sellainen päivä, että viitsisi tuhrata niin pitkään tietokoneella. Samalla sitten ajattelin etsiä sopivan palvelun kuvien jakamiseen, kun kuvaboxi ei enää toimi, vaan siirtyi kuvat.fi -palveluun.

Ennen muinoin vietiin filmi valokuvaus liikeeseen, maksettiin itsensä kipeäksi ja haettiin valmiit (haisevat) kuvat tunnin päästä ja naurettiin iloisille yllätyksille ja kiroiltiin sille, kun joku oli taas kuvannut päättömiä ukkeleita ja joukossa oli liuta yli- tai alivalottuneita yksilöitä.

Nyt olen siis jemmannut kovalevylle miljoonia kuvia, joita olisi hyvä teettää. Valkkasin vuoden Lontoossa asumisen ajalta, Shanghain reissulta ja Euroopan reilireissulta noin 400 kiinnostavinta kuvaa. Niistä saa kolme iso kansiollista kuvaa, mutta ehkä aina yhden tarinan jaksaa kerralla katsoa. Siinä reilussa sadassa kuvassa menee minun mielestäni raja. Minusta on mukava katsoa sellaisia kuvasarjoja, jotka on huolella mietitty; mukaan on otettu sopivasti kuvia ja huonot karsittu pois. Nyt siis yritin sellaista tehdä. Ja siihen tosiaan meni pari tuntia aikaa.

Sitten yritin etsiä palvelua, jolla saisin kehitettyä kuvat. Mistäpä noista tietää, mikä on paras. Todennäköisesti ei mikään, vaan ne vetää jotkut automaattiasetukset päälle ja lähettävät minulle takaisinpäin väärän värisiä kuvia. Enkä usko, että liikkeeseen vieminen pelastaa tilannetta yhtään. Muistan kun ystäväni otti siskon tytöstä kuvia. Todella hienoja kuvia! Käsitteli ne kaikki ja antoi kuvat cd:llä. Valokuvaliikkeestä tuli ulos aivan karseita vihreitä kuvia. Kaikki ihan pilalla. Minulla itselläni on niistä omalla tulostimella tulostetut (muokkasin ne mustavalkoiseksi) kuvat. Myös itse tulostetut värikuvat olivat parempia kuin kuvaamossa teetetyt.

Noita neljääsataa kuvaa en jaksa alkaa itse tulostella, hirveä urakkahan se on. Ei mulla ainakaan ole tietotaitoa siihen, että voisin jättää koneen automaattisesti tulostamaan. Nyt sitten valikoin Extrafilmin. Minulla meni reilu vartti siihen, että pääsin tilaan, jossa kone alkoi ruksuttaa ja ladata kuvia palveluun. Näköjään noin 20 sekuntia per kuva menee aikaa. :D Että jokunen hetki ehkä menee. Toivottavasti tämä %%&/&/%&/=(/":n kätevä mobiililaajakaista ei katkaise yhteyttä kesken kaiken.

Mitä kävi nettiin jaettaville kuville? Kuvat.fi on siis huono, siinä ei saanut salasanasalausta ilman lisämaksua. Picasaan pääsi kuvia katsomaan helposti, mutta ei saanut kirjoittaa kommenttia. Fotopankissa sanotaan jo lähtökohtaisesti, että kansioita saa tehdä vain kolme. Kuvablogi oli huono. Eli siis edelleen olisi hakusessa suomenkielinen kuvien jako paikka, johon saa kohtuullisen paljon kuvia, saa tehdä useita kansioita, kuvat näkyvät vain niille ihmisille, joille haluan, kuvien katsominen on helppoa (ei vaadi hankalaa rekisteröitymistä katsojilta) ja katselijat voivat kommentoida kuvia. Ei muuta.

Ei kommentteja: