perjantaina, maaliskuuta 12

l'Hospital ja pyörällä ajamisen taito

Aurinkoinen perjantai, sääkin iloitsee mun viikonloppuvapaasta. No, vapaata on ehkä sinne sunnuntaiaamuun asti, kun pitää alkaa kemiaa päntätä, mutta sinne asti laiskottelen. Lauantaiksi on liput ihmemaahan, huomiseksi ei enää saatu (siellä on nyt taas kaikenlaiset amatöörit karkkipussejaan rapistelemassa!).

Kun täytin 30 vuotta, aloin pitää elokuva- ja kirjapäiväkirjaa. Eli mitä olen katsonut ja mitä olen lukenut. En ole lukenut vielä yhtäkään kirjaa kokonaan. Muutamia kirjoja olen lukenut vähän ja ehkä tänä viikonloppuna saan loppuun synttärilahjani "Numerot", joka on aivan loistava (kiitos kummeille!). Olen kertonut analyysin luennoilla pikku anekdootteja l'Hopitalista, Newtonista, Descartesista, Bernoullista ja muista matemaatikoista ja tiedemiehistä. Tänään vein sitten sen kirjankin näytille ja luulen, että muutama muukin aikoo lukea tuon opuksen. Jotenkin on hauskempi tutkia funktioiden raja-arvoja l'Ho(s)pitalin säännön avulla, kun tietää, että herra oppi sen eräältä toiselta matemaatikolta, opettajaltaan, ja kirjoitti sen sitten omissa nimissään. :D

Rupesin yhteen graduun koehenkilöksi. Kahdeksan viikon ajan käyn spinningissä (en ole koskaan edes kokeillu moista) ja kuntosalilla mittareiden kanssa ja käyn kolmesti verikokeissa, kehonkoostumusanalyyseissa, ortostaattisissa mittauksissa (mitataan siis sykettä) ja lihaskuntotesteissä. Kuulosti ihan hauskalta. Saadaan siis sitten itselleni kaikki nuo tiedot omasta kehosta, kunnosta ja terveydentilasta.

Talvipyöräilyni oli tänään ensimmäistä kertaa katkolla kelien takia. Oikeastaan eilisen kelin takia. Lämmin päivä ja vesisade muussasivat kaikki tiet aivan karmeaksi sohjoksi. Muutama osuus oli sula. Loput sitten jäässä. Kun illalla fillaroin uimahallilta kotiin, totesin jo alkumetreillä, että tällä reissulla voi hyvin helposti kaatua, kun yhtäkkiä olikin pehmeässä lumessa kymmenen sentin syvyinen kuoppa ja niin edelleen. Kovin oli hidasta matkantekoa. Kaaduin sitten vasta kotipihassa. Myönnän että kiroilin, sen verran otti päähän. Sattui ja vaatteet kastuivat. Nyt on toisessa kannikassa mustelta ja sillä kannikalla ei voi oikein istua, kun koskee. Aamulla en sitten viitsinyt ottaa pyörää mukaan, kun en osannut arvioida, millaiseksi vuoristoradaksi loska on yön aikana jäätynyt.

Jotta viikonloppunne sujuisi mukavasti, niin voitte pohtia, onko rationaaliluvun vieressä rationaali- vai irrationaaliluku.

3 kommenttia:

Pete kirjoitti...

Hienon viikonlopun arvoituksen esitit :D

Sanoisin seuraavasti. Jos (jokaisen) rationaaliluvun vieressä olisi rationaaliluku, ei irrationaalilukuja voisi olla olemassakaan. Koska niitä kuitenkin on, rationaaliluvun vieressä on oltava irrationaaliluku. Tai sitten tää on kompa ja vastaus on että jompikumpi. Tai viimeisenä vaihtoehtona mä vaan oon ihan pihalla ;)

Pyjama kirjoitti...

Tämän postauksen nimi olisi voinut olla myös pyörällä olemisen taito. :D Peten ensimmäinen perustelu oli hyvä yritys. Vieressä oleminen lukusuoralla tarkoittaa kuitenkin ilmeisesti sitä, että luku on vieressä, jos se on joko luvun vasemmalla tai luvun oikealla puolella. Silloin jonossa IRRIRRIRRIRR, jokaisen rationaaliluvun vieressä on rationaaliluku, mutta sekaan mahtuisi myös irrationaalilukuja. IRRIRRIRRIRR ei tietenkään pidä paikkaansa, koska mehän tiedämme, että irrationaalilukuja on äärettömästi ja rationaalilukuja on äärettömästi, mutta irrationaalilukujen joukko on silti mahtavampi ("irrationaalilukuja on enemmän kuin rationaalilukuja").

Tätä voi tietenkin miettiä myös niin päin, että onko irrationaaliluvun vieressä rationaali- vai irrationaaliluku. Se on vielä mukavampi asia pohdittavaksi. (Kun edelleen irrationaalilukujen joukko on suurempi kuin rationaalilukujen joukko, joten eikö sitten pitäisi olla ainakin joku irrationaaliluku, jonka vieressä on, molemmilla puolilla, irrationaaliluku?)

Tai iloisena seurapelinä: Minä annan sinulle luvun (ihan sama onko se rationaalinen vai irrationaalinen) ja sinä sanot, kumpi (irrationaali- vai rationaaliluku) on sen vieressä, sanotaan vaikka oikealla puolella. Ja minä annan sinulle yhden (tai kaksi tai vaikka äärettömän monta) eri joukkoon kuuluvaa lukua, jotka ovat siinä välissä. :D

Anonyymi kirjoitti...

Rationaaliluku. Mikäli arvaan oikein operaattorin "olla vieressä" (ω) merkityksen.