Ei ole kovin kauan, kun siskoni viimeksi unohti avaimet kotiin. Tai silloin se oli vahinko. Hän tuli hakemaan avaimet minulta koululta. Mutta koska en ollut merkinnyt millään tavoin avaimia, niin en tiennyt, kumpi on minun kodin ja kumpi siskoni vara-avain. Annoin molemmat. Kun menin hakemaan avaimia, unohdin lopulta ottaa avaimet. Ajoin fillarilla kotiin ja huomasin pyörävaraston ovella, että ei ole avaimia. Takaisin.
Eilen sain puhelun siskoni kaverilta, että olethan huomannut tekstarin. En ollut. Ai. Siskoni oli unohtanut sekä avaimet että puhelimen. Ja ei muistanut kuin parin kaverinsa puhelinnumeron (eikö kannattaisi opetella minun?) (Minä muistan ulkoa yhden Varkaudessa asuvan ystävän puhelinnumeron. Ja yhden vanhan heilan puhelinnumeron, jos se nyt on toimiva. Sekä muutaman ala-asteen luokkakaverin kotipuhelinnumeron, niillä ei pitkälle pötkitä. Jotta asia olisi mahdollisimman helppoa, niin minun ja avokin puhelinnumerot ovat molemmat salaisia.)
Sisko oli siis laittanut viestin, että aloittakaa pelastusoperaatio, hän on ko. numerossa tavoitettavissa puoli yhteen saakka. (Hauska sivujuonne tähän vielä, että siskon ystävä ei tekstannut minulle sitä puh.nroa, josta viesti tuli. :D)
No. Siskolle saatiin avain ja menin illalla sitä hakemaan. Jotta sama onnettomuus ei toistuisi, otin avaimet HETI reppuun. Kun tulimme sitten illalla kotiin, avokki katsoi puhelimestaan, että olin pyörämatkamme aikana soittanut pari kertaa. Olin siis unohtanut puhelimen...
Kävin tiistaina spirometriassa (tulokset olivat minun muistini mukaan yhtä huonoja kuin ennenkin, lääkäri soittelee joku päivä niistä tarkemmin) ja siinä puhallusten välissähän on paljon aikaa rupatella. Mukava labratäti kyseli, että opiskelenko minä liikunnalla. Liikunnalla? Miksi minä opiskelisin liikunnalla? Olipa hassu mielikuva.
Jäin miettimään, että enhän ollut (melko tavalliseen tapaani) pukeutunut tuulipuvun housuihin. Ja sitten mietin, että eihän kyllä liikunnan tytöt pukeudu urheilutuntien ulkopuolella urheiluvaatteisiin, vaan ainakin pukuhuoneessa he näyttävät pukeutuvan melkoisen muodikkaasti meihin luonnontieteilijöiden enemmistöön verrattuna.
Ihmisillä on matkan varrella ollut minusta mitä hassumpia mielikuvia. Eräs tyttö kysyi lukioaikaiselta heilaltani, että eikö Päivillä ole mitään omia mielipiteitä. Siis hä? Kerran pari tyttöä teki minusta pilaa baarin vessassa. Pila oli tämänkaltaista: "iik, kynsi katkesi". Poistuin vessasta ja repesin nauramaan. Eihän kynnet katkea, jos niitä leikkaa säännöllisesti keittiönsaksilla.
Amk:ssa opiskellessani eräs tyttö hämmästyi silmittömästi, kun näki minun syövän lihaa. Hän oli koko syksyn luullut, että olen kasvissyöjä. Siinä tuli puheeksi, että muutenkin olin kuulemma biologian opiskelijan oloinen.
Nämä ikäkysymykset on parempi vain ohittaa, kolmekymppisen näköinen minusta tulee ehkä nelikymppisenä. :D Ellen sitten suoraan yhtenä yönä rupsahda vanhan näköiseksi.
Mutta tämä liikunnanopiskelija lähtee nyt hakemaan puhelinta ja lonnimaan analyysin luennolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti