sodassa ja rakkaudessa...

Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita.

Tänään oli Emman 2 kk juhla. Sankari puklasi hienolle mekolle lukuisia kertoja. Kakku oli hyvää, sisällä banaania ja kermaa, päällä kermaa ja mansikoita ja kiivejä. Kiwejä. Miten sen nyt haluaa kirjoittaa.

Huomenna olisi suunnitelmissa mennä suomikirkolle pääsiäisbasaariin, siellä on myytävänä suomalaisia juttuja, ruokaa ja herkkuja! Keskustaan on myös avattu Nordic bakery, mutta emme kai mene sinne vielä huomenna. Ehkä.

Tennismailoja odotetaan saapuvaksi huomenna. Tuhottoman kauan on mennyt.

Vakuutusyhtiöstä tuli postia. Sieltä toisesta. Tasan viisi kuukautta kesti heiltä vastata, että eivät halua maksaa viivästyskorkoa tapaturmakorotuksesta. Kävi nimittäin ilmi, että Varkauden sairaalalta meni yksi vuosi ja neljä päivää lääkärinlausunnon lähettämiseen. Tuskin siihen mitään hirmu muutoksiakaan on tullut, kun kaveri on ollut jo kuolleena pyyntöhetkellä muutaman kuukauden. Mutta koska joka asiasta on säädös, on varmasti myös säädös siitä, kuinka nopeasti tuollainen lausunto olisi lähetettävä. Yritän ottaa selvää miten valitan ja mihinkä. Jos en rahallisesti hyötyisikään koskaan näistä paperisotkuista, olen ainakin saanut valittaa kokonaisen ihmiselämän verran. Ehkä ei tarvitse valittaa mitään muuta.

Vanha sanonta, että sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot sallittuja, ei tietenkään pidä paikkaansa. Tänään hesarissa oli uutinen Iranin ottamista vangeista. Mieleen jäi erityisesti kohta, että huomautettavaa oli siitä, että Iran pisti vangit televisioon. Tämä on kuulemma kiellettyä. Niissä säännöissä, että miten soditaan. Viisaat miehet (tuskin siellä naisia on montaa ollut) ovat kokoontuneet pöydän ääreen. Yhdessä tuumin päätettiin, että sotavankeja ei saa pistää televisioon esiintymään. Mutta ajatella, että jos maailmassa olisi yksi ylivoimainen diktaattori, kuten vaikka minä, niin minä sentään saattaisin tehdä säännön, että sotavankeja ei saisi ottaa, ellei heillä olisi huomattavan suuret korvat tai vaikeasti ymmärrettävä aksentti ja silloinkin heille pitäisi antaa aina päivällisen jälkeen jonkinlainen jälkiruoka, esimerkiksi hedelmäsalaattia tai pannukakkua.

Valtaosa ulkomaalaisista ei tiedä yhtään ainutta suomalaista. Ja sekös suomalaisia kiukuttaa. No. Minulle ei tule mieleen yhtään ainutta bolivialaista tai uruguylaista. Kanadalaisiakin aika heikosti. No joo. Kanadalaisen tiedän muutaman. Carrie, David ja Davidin vanhemmat, mutta niitä ei kai tavallaan lasketa. Ehkä joku formulakuski on Kanadasta? Villeneuve? Eli. Ensin opetelkaamme joku tunnettu henkilö joka maasta ennen kun näytämme nyrpeää naamaa.

Onkohan kuningatar Elisabethilla kaikkien niiden maiden kansalaisuus, joiden pomo hän on. Siis olisikohan hän myös kanadalainen? Joutuukohan kuningatar näyttämään passin, kun matkustaa? Tai laittamaan kengät sellaiseen läpivalaisukoneeseen ja huulirasvan uudelleen suljettavaan, litranvetoiseen pussiin. Tosin kuningatarparka tuskin tietää paljon on litra. Lähimmän neuvonantajan on muistutettava, että se on vajaa kaksi pinttiä.

Osasin tänään hämmästyttävän hyvin ajaa autoa. En eksynyt. Tai tavallaan eksyin. Tai en. Kuljin vain vähän tutumpaa reittiä kotiin. Ainoa kömmi oli se, että jäin bussin taakse odottamaan, kun se otti matkustajia. Kun en ollut varma, että onko viereinen (ja se toinen ainoa) kaista meille vai vastaantulijoille. Pian selvisi, että yksisuuntaisellahan sitä törötellään.