Monta asiaa taas mielessä.
Ne tennismailat tulivat. Tuija ei ollut lukenut ilmoitusta ollenkaan, joten emme olleet tietoisia, että toisessa tennismailassa ei ollut niitä naruja. Tai niitä juttuja, jonka nimeä en tiedä edes suomeksi. Vähän vaikea pelata. Pahus. Voisimme mennä urheilukauppaan ostamaan niitä englanniksi. Tai sitten mennä johonkin halpakauppaan ostamaan halvan mailan. Saa nähdä.
Miksi pitkäperjantai on englanniksi Good Friday?
Taidan hylätä Shanghain loman tältä keväältä, jos pääsisi sinne ensi syksynä. On se sen verran tyyristä kuitenkin. Niillä rahoilla voin matkustaa kovasti tässä lähimaastossa. Kauheasti kyllä tekisi mieli mennä.
Tänään oli lämmin päivä. Hyvin lämmin, mutta olin siis kuitenkin poolopaidassa ja farkuissa enkä hikoillut liikoja. Uskomatonta mutta totta: poltin nenäni. Ja ei me nyt ihan tolkuttoman kauan puistossa oltu. Elikäs taidan ostaa tuhat huivia lisää ja aurinkorasva taitaa olla käsiveskani vakiovaruste tästä lähtien siihen saakka kunnes Suomessa alkava syysmyrskyt. Auringonpistosta en saanut.
Markkojen ajattelu pitäisi lopettaa. Meille tuli nimittäin noin 900 markan kaasulasku, vähän reilu kuukauden lasku. Miettikää mikä tajuton summa! No, on se puntinakin aika paljon. Sitä vaan miettii, että paljonkohan maksaa ikkuna... ehkä kannattaisi tehdä jotain näille vetäville taloille.
Luin Nuotion kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Varkauteen. Että pitikin ärsyttää minua. Varmaan ihan tahallaan. Warkauden Sanomat...
Ihanaa, neljä vapaapäivää!!
perjantaina, huhtikuuta 6
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti