sunnuntai, maaliskuuta 25

Banksysta

Hei, melkein unohdin kertoa Banksysta. Kävin eilen katsomassa töitä pienessä galleriassa Knighbridgessä. Sehän on sellaista hienompaa aluetta. Naapurigalleriassa myytiin muun muassa Picassoja ja Mirója, kulman takana oli Chanelin kauppa, kadun toisella puolella ikkunassa oli esillä noin kymmenen sentin korkuinen posliinikukko (todella kauhea!) hintaan vähän toista tonnia ja moniin kauppohin pääsi sisään vain soittamalla ovikelloa.

Sellaisessa ympäristössä oli siis näitä yhteiskuntakriittisiä, sodan- ja väkivallanvastaisia spraylla maalattua hiiriä, ihmisiä ja muita hahmoja. Mielenkiintoisia. Suurin osa oli sabluunalla tehtyjä, kooltaan aika pieniä (alle metrisiä) töitä. Olisin voinut kaivaa räkää nenästäni ja pyyhkiä sen 75 000 punnan (reilut 100 000 euroa) arvoikseksi hinnoiteltuun tauluun. En viitsinyt.

Graffititaidehan on kuitenkin lähinnä joka paikassa edelleen sellaista, että sitä kirotaan ja maalataan ja puhdistetaan isolla rahalla piiloon. Ja tämä kasvoton kaveri tekee sillä mieletöntä tiliä. Ellen väärin muista niin suurimmat vedosmäärät olivat kymmeniä (tosin ne työt olivat sitten vähän halvempia, mutta halvin työ taisi olla 10 000...), joten rahaa liikkuu.

Mutta tykkäsin kyllä. Simppeleitä ja hauskoja. Pidin sellaisesta työstä, jossa oli huivilla kasvonsa peittänyt "anarkistihuligaani", joka heitti oikein olan takaa kukkakimppua.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Niin tylsa kirjoitus etta ei ole mitaan kommentoitavaa. Banksyt ei mua kiinnosta!!