laiskoja pakkasmietteitä

En ole juhlinut muutamaa viikkoa putkeen, vaikka joku niin olettaakin. Kovat olivat juhlat, kiitos vieraille! Ihana oli myös juhlien jälkeinen reissu Lontooseen. Suorastaan harmitti tulla tylyyn Suomeen takaisin, kun näkemistä ja tekemistä olisi riittänyt useammallekin viikolle. En ehtinyt kuin pari museota ja galleriaa kierrellä.

Tänään on erityisen saamaton päivä. En kärsi tuosta pakkasesta muuten kuin kahdella tavalla: fillarin polkeminen ja hengittäminen tuntuvat pahalta. Sitten kun ne vielä tahtovat kulkevan käsi kädessä. Fillarissa tuntuu olevan nelikulmaiset renkaat ja muuten aika tahmeasti liikkuu näillä keleillä. Sitten tuntuu pahalta hengitellä kylmää ilmaa, etenkin hengästyä. Ja jos yrittää hengittää huivin läpi, niin sitten ei näe mitään, kun on rillit huurussa. Mutta kylmä mulla ei vielä ole ulkona ollut. Sisällä kylläkin, kun on muutamana iltana lämpöä, niin se lyö sisäisen termostaatin miinuksille ja se kylmyys ei oikein helpota edes villaviltin JA untavapeiton alla.

Tänään olin vähän ajatellut mennä salille, mutta into on nollassa. Onneksi perheessämme on toinen ihminen, joka aina jaksaa. Tuntee itsensä niin hyväksi ja reippaaksi ihmiseksi, kun jää kotiin villasukissa ja teemuki kourassa pohtimaan, että viitsisikö pestä edes hampaita, kun toinen huutaa ovelta "adjö" ja juoksee puolikkaan maratonin ennen kuntosalille menoa ja paluumatkalla ui Jyväsjärvessä jäitten ali kotiin.

Ajattelin, että jos sitten kotona vähän jumppailisi, niin piristyisi. Tein muutamia pyörityksiä lonkkien avaamiseksi, viisi aurinkotervehdystä ja kolmekymmentä vatsalihasliikettä ja lopetin siihen. Tämä päivä ei vaan nyt ole kuntoilulle. Ehkä käyn ostamassa litran rasvaisempaa maitoa pannukakkua varten. Ja jos olen oikein ahkera, en hae sitä tuosta siwasta.

Koulu on alkanut täysillä. Analyysissa otettiin luulot pois heti kättelyssä. Perjantaina luennolla kaveri väänsi taulutolkulla jotain käsittämätöntä kuviomössöä: muutama numero, jokunen kreikkalainen kirjain, jokunen kirjain, jonka nimen muistan (esimerkiksi äksä) ja sitten niitä matemaattisia merkkejä (toiset ovat suurempia kuin toiset ja toiset pienempiä, jotkut mokomat ovat täsmälleen samankokoisia). Pyörittelin silmiä ja kopioin ranne kipeänä niitä omaan paperiin. Välillä sitä kysyy vierustoverilta, että miksi tuo miinus ykkönen muuttui seuraavalla rivillä plus ykköseksi ja toveri arvelee, että kysymys on aivan eri asiasta. Kun noin 45 minuuttia oltiin edetty yhden asian kimpussa, tajusin, että tämänhän ei edes ole mikään lause, jota todistetaan (lauseiden todistamisista ei ole aina kaikkea pakko ymmärtää), vaan tämähän on sellainen selventävä, konkreettinen esimerkki. Aivan.

Muita matikan kursseja mulla ei ole menossa. Tämä yksi sitten onneksi kestää toukokuun loppupuolelle (ja saa rinnalleen myöhemmin keväällä euklidiset avaruudet). Mikä parasta tässä analyysin kurssissa demojen ohjaajana on nuori miekkonen, joka on... no huono. Edellinen demo-ohjaaja selvensi asiat niin, että jopa melkein etupenkin vaaleanpunapaitainen kaveri tajusi ne (no, ei nyt ihan tajunnut, tehtävä kun olisi mahdoton), mutta niin että perustyypit tajusivat suurin piirtein. Tämä uusi ohjaaja murisee muutaman sanan ja sillä siisti. Erään tehtävän jälkeen hän jopa kysyi, että onko kysyttävää. Minulla oli. En tajunnut mitään. Voisitko selittää uudestaan. Ja mies selitti uudestaan, samoilla sanoilla. "Onko kysyttävää?" Ja ikiliikkuja on keksitty...

Sitten on fysikaalista kemiaa, latinaa ja ruotsia. Keskustelin eilen todella sujuvasti geenimanipuloidusta ruoasta ruotsiksi. Todella sujuvasti. Minulla on siitä suomenkielelläkin niin älykkäitä argumentteja.

Olen käynyt tämän vuoden puolella neljä kertaa elokuvissa. Lontoossa käytiin katsomassa It's complicated ja kotomaassa on nähnyt Jos tahdot, Pilvilinna, joka romahti sekä Limits of control. Kevyimmät näistä ovat vetäneet voiton. Larssonin jutuissa suunta on ollut yleisestä, yhteiskunnallisesta aiheesta niin yhden ihmisen juttuihin, että ei nyt ihan riemusta kiljunut. Ihan ok. Limits of control -elokuvan aikana olen katsonut enemmän kelloa kuin koskaan. Tosin näin pimeässä hohtavan kellon joka kerta kun vilkaisin oikealle. Se ei ehkä ihan kokonaan auennut minulle.