torstaina, joulukuuta 17

silmitön talvi

Kouluvuosi vetelee viimeisiään. Kohta jatkan latinan opiskelua, iltapäivällä on tentti. Analyyttinen kemia meni eilen penkin alle, tämän päiväinen analyysi ok. Analyysissa on alla (ensimmäisestä välikokeesta ja demoista) niin paljon pisteitä, että ei paniikkia. Kemian kotitentti jää viimeiseksi jonnekin illalle. Tosin latinan jälkeen aion kuuntelemaan ja laulamaan kauneimpia joululauluja kirkkoon.

Lehdissä on ollut nyt juttua kouluväkivallasta. On aikamoista vähättelyä puhua kiusaamisesta silloin, kun ihmisiä hakataan sairaalakuntoon. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva asiantuntijoiden puheesta, että monet nuoret eivät ymmärrä, miten vakavasti voi sattua, jos lyö. En tiedä, miten jotkut eivät tajua, meidät peloteltiin jo ala-asteikäisenä kammottovilla kuvilla, mitä voi tapahtua, jos lyö tai tönäisee. No, ilmeisesti eivät tajua.

Minulle tulee mieleen tämä minun ikuisuusaiheeni. Lain mukaan Suomessahan ei saa lastakaan pahoinpidellä (aika outoa, että on itsestään selvää, että aikuisia ei saada edes lievästi pahoinpidellä, mutta erikseen pitää vielä sanoa, että lapsiakaan ei saa pahoinpidellä), mutta mitä nyt olen tutkimuksia lukenut, niin valtaosa suomalaisista hyväksyy lapsen lievän pahoinpitelyn "kasvatuksellisessa" tarkoituksessa. Mitä se sitten tarkoitta? Sitä, että kovin monen ihmisen mielestä on ok tai hyväksyttävää tukistaa/lyödä kevyesti tms lasta, jos tämä työntää kuudetta kertaa puuroa dvd-soittimeen. Kasvatuksellisessa? Kuinka moni vanhempi tekee tämän pahoinpitelynsä vakaasti harkiten kasvatuksellisesta syystä? Kuinka moni tekee sen sen takia, kun palaa hermot? Väitän, että tuota jälkimmäistä. Ainakin niissä tapauksissa, kun minä olen nähnyt lasten saavan luunappeja tai muuta ikävää kohtelua. Ja kyllä se lapsi ymmärtää, että luunappi tuli siksi, kun äiti/isä hermostui. Äiti tai isä siis antaa esimerkin, että kun hermostuu, niin annetaan luunappi. Ja näin kun tehdään monta kertaa, niin lapsikin alkaa antaa luunappeja sisaruksilleen tai hiekkalaatikkokavereilleen. Siitä on kyllä pitkä matka siihen, että teinit hakkaa toisiaan, mutta onpahan lapsena jo ainakin opittu tapa, miten toimitaan, kun palaa hermo.

Aamen. (Pidin tämän saman paasauksen saunassa eilen!)


Pakkanen on kiva asia. Tuntuu talvelta. Näyttää talvelta. Mutta vielä ei tarvitse edes lämpökalsareita. Toppahousujen alle sujautin ohuet sukkahousut ja minihameen. Hyvin tarkeni, fillaroidessa tuli kuuma!

Tulkoon vaan silmitön talvi,
hyytyköön maa.
Rakkauden riepuun me kietoudutaan.
Tulkoon vaan silmitön talvi,
järjetön sää.
Meitä ei kylmetä routa ja jää.

Ei kommentteja: