autokauppoja ja käsitöitä

Tänään on ollut kovin tehokas hommien väistelypäivä. Aamulla kävin salilla ennen analyysin luentoja, luennot kopioin apinan lailla paperilleni, mutta tuntui, että en ajatellut mitään. Hämmästelin vain, miten edessäni istuva poika saattoi kirjoittaa muistiinpanoja paperille yhteen pötköön. Hän kirjoitti kaiken todellakin yhteen pötköön, ilman mitään kappalejakoa tai välejä. Ei minkäänlaisia marginaaleja. Kun alkoi uusi luku, niin sekin alkoi keskeltä riviä. Paperissa oli kyllä reiät mapittamista varten, mutta teksti jatkui sujuvasti niiden reikien yli. Minulla meni muistiinpanoihin ehkä 7 sivua, tällä kaverilla alle puoli. Olisiko ympäristöaatteen miehiä?

Mutta tulin kotiin syömään, kun koululla ei oikein ollut minun suuni mukaista ruokaa. Sitten olin vähän aloittanut analyysin tehtäviä, kun tarjoutui mahdollisuus lähteä autokauppoja kiertämään. Sinne siis!

Miten peltikasat voivat maksaa niin paljon? Miten vuosimallia 2000, siis melkein kymmenen vuotta vanha auto voi maksaa melkein 30 000 euroa? Aivan älytöntä.

Kyllä huomaa, että autokauppiaat ovat provikkapalkattuja. Jos sanot, että päivää, haluaisin sellaisen 5000 euron auton, he tarjoavat 8000 euron autoa. Jos sanot etsiväsi kymppitonnin hintaista, niin kysytään, että onko tuo 18 tuhatta maksava liian kallis. Alle 30 000 euron auto maksaa sellaiset 37 000 euroa. Vähintään. Jos lihatiskillä pyydän puoli kiloa jauhelihaa ja saan 800 grammaa, niin pitäisin lihamestaria vähän outona.

Lihasta onkin hyvä siirtyä kauneusihanteisiin. Ikuisuusvääntö. Oliko se nyt Ranskassa, missä puuhataan kuvankäsittelyohjelmilla käsiteltyihin kuviin "varoitustekstiä", että kuvat on muokattu. Kun nuorilla naisilla ja tytöillä on syömishäiriöitä. Ovatkohan syömishäiriöiden syyt todellakin siellä, että nuoret naiset ja tytöt eivät tiedä, että kuvat on käsitelty? Mitä se muuttaa, jos niitä käsitellään? Meidän kauneusihanteemme olisi edelleen samanlainen, käsitelty ihminen, vai? Espanjassahan jonnekin muotiviikoille tai mihin se nyt oli, ei pääse enää mallit, joiden painoindeksi on alle 18. Onko se hyvä asia? Ei kai niin hoikkien ihmisten pitäisi julkisesti näyttäytyäkään? Minä en olisi tuoreena ylioppilaana, 19-vuotiaana, päässyt mukaan (vaikka tietenkin muuten mallin mitat täytänkin! :D)

Ha. Ja hesarissa oli iso juttu sunnuntaina siitä, että suomalaiset eroavat liian helposti. Oikein nettikyseltiin asiaa ja ihmiset ovat sitä mieltä, että erotaan aivan liian helposti. Näinkö? Kuka on eronnut liian helposti? Mainitkaa pariskunta, jotka erosivat liian helposti (ehkä omia vanhempia ei voi tässä laskea mukaan). Minulle tulee enemmän mieleen pariskuntia, joilla meni liian pitkään tajuta, että todellakin kannattaisi erota.

Toki avioerot tekevät ihmisistä onnettomia ja moni päätyy narun jatkoksikin sen vuoksi, mutta eikö pääsääntöisesti joku tule kuitenkin avioerossa aina myöskin onnellisemmaksi?

Sitten ihan omia juttuja. Olen ommellut takkiin vetoketjun. Se ei ole kovin siisti ja hieno, mutta siinä se on paikallaan. Hyvä minä!

Sitten neuloin yksi ilta valmiiksi pipon, jonka resorin neuloin ajat sitten syksyllä, mutta se jäi lojumaan:



Tein ihan itse myös tuon supermonimutkaisen ja vaikean kukan:



Saimme vanhemmiltani tupaantuliaislahjaksi bonzai-puun. Lupasin raportoida, miten puun kanssa sujuu. Se on edelleen hyvin hengissä. Olen kastellut ja sumutellut sitä noin joka toinen päivä. Ymmärsin, että näin lepokaudella tarvitsee vähän vähemmän vettä kuin kasvukaudella. Elossa on ja lehdetkin paikoillaan. Ei siis ilmeisesti kärsinyt ainakaan tänne tulosta. Paikka löytyi hyllystä sängyn yläpuolelta.