Mikä päivä. Töissä oli aika hässäkkä, kun vaihdettiin kampanjaa. Ja muutenkin oli kovin levotonta. Sitten oli kauhea päänsärky. Miten tuleekin aina sellainen kamala päänsärky, että alkaa oksettaa. Ei ollut särkylääkettä ja sehän alkoi vasta illalla kotona laantua, seitsemän jälkeen. Muutenkin oli veto poissa. Yksi syy varmaan siinä, että söin lounaaksi kalkkunapastaa, joka oli kyllä ihan ok-makuista, mutta eihän siinä ollut niitä lihanpalasia kuin ihan muutama pieni. Jäi proteiinit vähän vähille. Olen muutaman kerran nukahtanut kemian luennolle (ihan oikeasti...), kun olen syönyt masun täyteen pelkkiä hiilareita. Ei tykkää mun elimistö sellaisesta.
Katson tässä toisella silmällä ensimmäistä kertaa L-word nimistä sarjaa. (Kai se oli word...) No, en tietenkään tajua mitään. :D
Katsoin ensin sellaista puutarhaohjelmaa, tai jämät siitä. Sitten toisen puutarhaohjelman. Sitten Frendit. Sitten uutiset. Ja sitten sitä runaway mikä lie ohjelma. Olen katsonut sitä jo vaikka kuinka monta kertaa. Laiska päivä. No, vein sentään roskat pihalle, tiskasin ja vähän järjestelin paikkoja. Minulla on ollut nimittäin vieraita. Sellaisia vieraita, joista yksi on juonut hajuvettä, sitten sänkyni on ollut täynnä klemmareita, vessassa on ollut joka aamu kakkavaippa, kun olen sinne mennyt. :D
Olemme käyneet katsomassa lampaita, uimassa (E pääsi laskemaan liukumäessä. Minäkin laskin, vähän isommasta, ensimmäistä kertaa eläissäni), shoppailemassa. On syöty herkkuja.
Minun piti saada mies tänään kotiin, mutta eiväthän he ole mihinkään päässeet lähtemään. Toivottavasti huomenna pääsevät, niin saisin hänet tänne pe-la välisenä yönä. Onneksi tämä viivästyminen tuli ihan hyvissä ajoin tietoon, olisi ketuttanut tänä aamuna kuulla, että ei tulekaan.
Myös tämän päivän piknik peruuntui. En tiedä kuinka moni olisi halunnut olla rannalla retkeilemässä seitsemän asteen lämpötilassa, hirveässä tuulessa ja sateessa.
Mutta olisikohan tämän päivän turinat tässä. Ei jouda nyt keskittymään. Joku toinen kerta lisää.
torstaina, kesäkuuta 4
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mitä ihmettä? Ensimmäistä kertaa liukumäessä?! OHHOH!
OK
Lähetä kommentti