Tänään kävin aamulla lääkärissä. On muuten vastenmielistä, jos lääkäri haisee tupakalle, oli sitten kuinka mukava tahansa. Sillä oli sellainen ultrakone huoneessaan ja pikaisesti sai katsottua, että eivät ole poskiontelot tulehtuneet. Käski viikon päästä uudestaan, jos flunssa sinne asti jatkuu.
En siis mennyt laskuharjoituksiin, vaan palautin tehtäväni kirjallisesti. Jospa tämä flunssa tästä tokenisi.
Hassua, miten sokea ihminen voi olla. Tiesin, että tähän Kuokkalaan rakennetaan kirkkoa, mutta en tiennyt minne. Tänään huomasin, että aivan ostarin viereen. Kuljen siitä työmaan ohi monta kertaa viikossa. Löysin myös vastikään avatun kirjaston, joka on melkein meidän taloa vastapäätä. Se on sellainen minikirjastossa, jossa taisi olla muutama tuhat nimekettä, pelkästään uusia kirjoja. Tai siis oli siellä esimerkiksi Humiseva harju, mutta joku aivan uusi painos siitä. Oli tosi paljon mielenkiintoisen näköisiä kirjoja, mutta tuli aivan sellainen olo, että ei voi lainata kauhean montaa kirjaa, että muillekin jää!
Lainasin elokuvan Kuningas jolla ei ollut sydäntä. Olen katsonut sen 20 vuotta sitten monta kertaa, ja nyt katsoin sen uudestaan. Mulle oli jäänyt erityisesti mieleen mies väkevä, (vahvempaa miestä et ole näkevä), mies vihainen (ja vihasta vähälihainen) ja mies ovela (olevampaa miestä ei ole tuleva). :D Että ne olivatkin hauskoja! Vihainen mies juoksenteli pää edellä puuhun roikkuvat nahkahousut jalassa. Pirkka-Pekka Peteliuksella on pieni sivurooli jatkuvasti syövänä vartijana ja Niko Saarela debytoi. Heikki Kinnunen on paha pääministeri, joka kyllä saa lopussa palkkansa ja joutuu kotiopettajattaren kanssa naimisiin ja leikkimään aamusta iltaan.
Koasilla on kyllä ihan hyvä palvelu. Täällä kävi nuori mies tarkastamassa huoneen, josta kämppis muutti siis pois. Samalla pyysin häntä vaihtamaan pariin kattolamppuun ja liesituulettimeen lamput. Mulla ei siis ole omia lamppuja katossa, vaan joka huoneessa on samanlaiset ei-kovin-kauniit valaisimet ja ne on niin korkealla, että ilman virityksiä en pääsisi niihin kiipeämään.
(Tuli mieleen viritys, miten sain muinoin taidetalolla vaihdettua sulakkeen. Sulaketaulu oli portaikossa, todella korkealla. Kasasin ensin portaille kirjoja niin, että sain kaksi porrasta samankorkuisiksi. Sitten laitoin sen päälle pyöreän jalkapallin ja sen päälle tuolin. Ihme juttu, kun kukaan harjoittelija ei suostunut vaihtamaan sulaketta!)
Tein viime viikolla sitä kakkua. Minusta on niin ihanaa, kun netissä on paljon leivonta- ja ruoanlaittoblogeja. Niissä on aina niin kauniita kuvia ja ihania reseptejä. Mietin vaan, että ovatko ne ihmiset kauhean lihavia. Minä nimittäin oikeasti söin melkein puolikkaan kakun, kämppikset sentään vähän auttoivat ja loput tajusin viedä Lohikoskelle sukulaisiin. T nauraa mulle toisinaan, kun yritän vähän "terveysintoilla" leipomisen kanssa, kun mietin, että onko aina pakko laittaa IHAN niin paljon rasvaa tai sokeria. Banaanikakussa tapahtui sellainen vahinko, että piti laittaa 3 kahvikupillista sokeria, niin laitoinkin vain kolme desiä. Kakun maussa ei ollut mitään huomauttamista, joten jatkossakin nipistän tuon määrän sokerista.
Pariisin Notre Dame on 1300-luvulta, Niken temppeli Akropoliksella jostain 400 ennen ajanlaskun alkua ja niin edelleen. Kuvassa on Jyväskylän vanhin rakennus. Olikohan se riihi (tai joku muu sellainen) joka on muutettu tuvaksi 1800-luvun loppupuolelta.
Tietokilpailukysymys. Missä ja mikä on Euroopan toiseksi korkein asuinrakennus? Euroopan kolmanneksi korkeimman toimistorakennuksen olen nähnyt Lontoossa ja maailman kuudenneksi korkeimman rakennuksen Shanghaissa. Tosin noista maailman luokan taloista ei aina tiedä, kun kaukoaasialaiset tuntuvat rakentavan niitä viikonlopun aikana uusia. Liekö niillä jehovantodistajia joukoissaan.
Jos laskuun ei oteta savupiippuja, tuettuja mastoja yms, niin Suomen korkein rakennus on Näsineula 168 metriä.
1 kommentti:
Minullakin on kuva tuosta kyseisestä riihestä..
OK
Lähetä kommentti