sunnuntai, lokakuuta 5

silkkaa silavaa

Minulla ei ollut ulkoiluhousuja, ainakaan sellaisia hyviä. Ainahan minä olen erityisen tyylikäs, mutta myönnän itsekin, että vähän-liian-isot kirkkaanpunaiset verkkarit ja turkoosi tuulitakki ei ollut ehkä kaikkein onnistunein yhdistelmä. Tuulitakin housut eivät ole hyvät ja punaista takkia ei enää ole. Ehkä joulutonttuvaihe on muutenkin hiipumassa.

Tein mielestäni onnistuneet kaupat eilen Intersportissa, kun ostin housut ja takin hintaan 49. (mustat, vähän oranssia, voin siis maastoutua muiden ihmisten sekaan) Tarjouksessa tietenkin, kävin tänään aamulla testaamassa niitä, hyvin kulkivat, vaikka lämpötila oli kyllä kymmenen astetta ja olisi tarjennut aivan hyvin juosta ihan pelkässä paidassakin.

Mutta masentavin juttu oli se, että menin mittauttamaan rasvaprosenttini. Lontoossa mittailtiin toisinaan sellaisella kahvalla, josta mulla tuli aina huono olo, kun en tykkää siitä sähkövirrasta, joka kulkee kehon läpi. Tuollaisella samanlaisella kahvalla mittatautin nytkin. Paino on pudonnut toistakymmentä kiloa ja rasvaprosentti yhden prosenttiyksikön. Nuohan ovat vain suuntaa-antavia laitteita, mutta jos se näyttää, että rasvaa on melkein kolmannes, niin se on aivan valtavan paljon liikaa. Huokaus. Ei auta vaikka söisi miten paljon hedelmiä ja vihanneksia, jotenkin ne ei vaan kompensoi sitä kakkujen, pullien ja keksien määrää.

Elokuviin olisi tehnyt mieli, mutta eihän siellä mitään mene. Luen siis kemiaa.

4 kommenttia:

Mlle Unikko kirjoitti...

Minä en ehkä uskaltaisi mennä tuollaiseen rasvaprosenttimittaukseen. Mun painosta varmasti iso osa on rasvaa, kun ei mulla oo lihaksia. Mutta vois olla aika mielenkiintoista. Missä tuollaisia mittauksia voi tehdä?

Anonyymi kirjoitti...

Voitko muka oikeasti tuntea sen sähkövirran?? Eihän se oo mahdollista :D

Anonyymi kirjoitti...

Miten niin ei voi tuntea? Minä ihmettelen, miten joku EI TUNNE sitä. :D Tunnen ukonilmallakin toisinaan, miten ilmassa on paljon sähköä ja se tuntuu tosi pahalta.

P

Anonyymi kirjoitti...

Päivi, sinä oot ihan OUTO!!! :)
OK