Mukavaa lauantaiaamua.
Pääsin viimein ulkoilemaan eilen, kun flunssa tuntuu hellittäneen (tosin lämpömittari näyttää edelleen tasan 37 ja se EI ole mun normaalilämpö ja nokka on tukossa ja naamaa kutittaa!) ja etenkin kun sade lakkasi. Reippailin Keljoon (mittasin karttapalvelusta matkan 4,7 kilometriä suuntaansa, olin silmämääräisesti arvioinut vähän vähemmän) cittariin ja uskokaa tai älkää, olin toista tuntia siellä. Mulla on tapana liikkua kuulokkeet korvilla ja samalla suljen koko muun maailman ulkopuolelleni. Kuuntelen musiikkia niin hiljaisella, että kuulen kyllä, jos joku puhuttelee minua ja esimerkiksi liikenteen äänet, mutta silti saan koko maailman ulkopuolelleni. Sovittelin kaupassa lukuisia kenkiä. Muutamia nilkkureita, joissa oli aivan sileät pohjat (käyttötarkoitus: seisot koristeena jossain paikoillasi), omituisia vaelluskenkiä, tennareita. Löysin E:lle sopivat kultaiset jumppatossut, mutta en ostanut niitä kuitenkaan, ne olivat tekonahkaa. T on ostanut jo kahdet tossut, mutta molemmat ovat kuitenkin liian isot. Odottakoon jarrusukissa sitten jalan kasvamista. Hiveltelin juoksutakkia (mulla oli ulkoilutakin alla hikinen paita, joten ei tehnyt mieli sovittaa mitään vaatteita) ja totesin, että opiskelijakukkarolle vähän kaikki oli liian kallista.
Ostin sentään kaksi lankakerää ja jauhelihaa makaroonilaatikkoon, jonka tein vielä illalla niin, että se valmistui juuri kello kymmeneksi. Sopiva illallisaika.
lauantaina, lokakuuta 4
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti