Olen vähän nuutunut, aika paljonkin. Mulla on ollut nyt ainakin muutama päivä vähän lämpöä ja väsyttänyt aivan tolkuttomasti. Tänään en ole käynyt ulkona ollenkaan, eilenkin puin päivävaatteet ylleni vasta illalla, kun läksin Helsinkiin tapaamaan kaimaani. Olin jo alkuviikosta suunnitellut meneväni tänään pitkälle lenkille, mutta ajattelin, että ei ole kovin fiksua, kun on tällainen raato-olo. Otin sitten sen sijaan pitkät päiväunet sen jälkeen, kun oltiin leivottu muutama pellillinen pullaa (olis kannattanut tulla tänään kylään, pulla olisi ollut tuoretta!) Emmakin leipoi.
Yritin opettaa Emmalle kuperkeikkaa, mutta ei oikein lähtenyt. Sen sijaan hän osaa tehdä kädellä "jäkätijäkäti"-liikkeen ja sanoa blaa, blaa, blaa. Kun vielä onnistuisi tekemään sen jossain hyvässä kohdassa äitinsä puhetta.
Muu poppoo lähtee huomenna Savoon tosi-isovanhempien luokse ja mä jään laiskottelemaan kotiin. Ensi viikolla olisi aamupäivisin elokuvat vain 4,50 euroa, se on jo ihan kohtuullinen tarjous. Vähän mietin tuota lastenkuvaa Myrskyä, että pitäisiköhän se katsoa. Tykkäsin kovasti Vilttitossusta ja Heinähatusta. Meillä syödään perunaa! Muita Rastimon kuvia en olekaan nähnyt.
Vielä neljä viikkoa lomaa.
sunnuntai, elokuuta 3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tulikohan sulla miun tauti?
sulle, pitäisköhän liikkua jonnekin, ettei kirjoitustaito katoa :D
Lähetä kommentti