lauantaina, marraskuuta 18

työasioita lauantaina

Tekisi mieli vetää sellainen johtopäätös, että britit ovat valehtelevia (kirosana)naamoja. *murinaa*

Minun töitten piti alkaa maanantaina, kuten kerroin. Nyt voitte jo arvata, mitä on tapahtunut. No, perheen äiti tietenkin soitti mulle pari tuntia sitten ja sanoi, että eivät tarvitsekaan minua. Olivat päättäneet sitten muuttaa Oxfordiin. Mitä hittoa!? No just joo.

Onneksi mulla on tiedossa toinenkin paikka, joka tosin alkaa vasta tammikuussa. Se nainen on suomalainen, joten hiukan enemmän luottaisin, että tuo paikka on todellinen. Tosin tekihän se yksi suomalainen nainenkin oharit... Joten usko mitään ennen kuin on työtodistus kädessä.

Onneksi Annukka sanoi, että jos olen vikkelä niin voisin vielä ehti Prismaan paketoimaan joululahjoja. :D

Minulle on tehty eri asteisia ohikkaita täällä varmaan enemmän kuin elämässäni ikinä. Olen kovasti miettinyt, että olenko tehnyt jotain totaalisen väärin vai miksi ihmeessä tyypit eivät pidä lupauksiaan. Olen kyllä ymmärtänyt, että pohjoismainen työkulttuuri on hiukan erilainen, meitä pidetään rehellisinä, mutta en ymmärrä, mitä ihmettä nämä ihmiset voittavat sillä, että sanovat palkkaavansa minut, mutta eivät palkkaakaan. Sanovat soittavansa, mutta eivät soita, sanovat lähettävänsä sähköpostia, mutta eivät lähetäkään tai lähettävät työsopimuksia, mutta ei ole aikomustakaan palkata.

*huokaus*

Kävin aamupäivällä katsomassa Breaking and entering leffan. Jaa. En kehu. Loppukohtausten aikaan ajattelin, että oikeastaan ihan sama, kenen elämä kallistuu hyväksi, kun en kauheasti välittänyt kenenkään kohtalosta. Kukaan ei oikein saanut sympatioitani.

Sellaista tänne. Kukaan ei saanut lotossa kaikkia oikein, joten 120 miljoonaa jaettiin niitten kesken, joilla oli kuusi oikein. Kaikki 20 saivat 6,7 miljoonaa. Ehkä parempi niin. Tosin minä en ollut edes nitten joukossa, jotka saivat kolme oikein. :(

1 kommentti:

Mlle Unikko kirjoitti...

No voi kierouksien kierous! Jos hyviä puolia etsitään, niin nyt sun ei tarvitse tehdä päätöstä... :/ Paska juttu. Yritä silti jaksaa luottaa britteihin, ei ne VOI olla läpipaskoja.