elokuinen lauantai täynnä ajatuksia

Olisin viihtynyt filosofina antiikin Kreikassa. Minun tietojeni mukaan he kulkivat turuilla ja toreilla, keskustelivat ihmisten kanssa ja pohtivat maailman menoa. Voisin tehdä niin tuntitolkulla. Kuljeskella tuolla ympäriinsä ja rupatella ihmisten kanssa. Toisinaan tärkeämmistä asioista, toisinaan ei-niin-tärkeistä. Kuulemma niillä filosofeilla oli vielä innostavia suhteita nuorten miesten kanssa. :D

Tänään kävin Nekkarissa aamuteellä, tapasin siellä ensimmäisen kaverin. Sitten menin kirpparille viemään kaikenlaista tavaraa pikkuruisesta tuolista, joka on joulukuusen koriste, Hello Kitty -tarjottimeen saakka. Siellä tapasin seuraavan kaverin, jonka kanssa menimme lounaalle. Tosin lounas olikin vain sämpylä. Ihmettelen, mitä tuossa yhdessä kahvilassa ei ikinä tarjota ruokaa. Kello 14 on jo niin myöhäinen, että lounasta ei ole. Ja lauantaina ei ole lounasta ollenkaan. En ymmärrä, miksi edes käyn siinä paikassa. Tosin Varkaudessahan ei ole kovin montaa kahvilaa, joista noin niin kuin teoriassa voi saada jotain syömistä.

Sitten lueskelin Kvanttipainovoimaa (jonka sain nyt luettu loppuun, välillä oli pitkä tauko, että en lukenut lainkaan), kävin kirjastossa, jossa olikin auki vain lehtienlukusali. Torilta kuului musiikkia ja menin katsomaan, mitä siellä oikein tapahtui. Ei oikein selvinnyt, mutta jopa oli torilla kahviota! Yksi juottola ja kaksi kahviota. Hyvä että eivät vieneet puolet koko torista. Kyllä suomalaisille kahvi maistuu.

Aloitin paluumatkan ja jäin yhdelle aukiolle lukemaan. Siihenkin tuli jo pari kaveria, joiden kanssa vaihdoin muutaman sanan. Fysiikasta ja lauantai-illan ohjelmasta. Tänään tosiaan olisi Hannibal ja Soppa Kuopiossa esiintymässä. Itse asiassa vieläkin harkitsen, että yrittäisin jollain päästä katsomaan niitä. Tai en taida enää. Kello on puoli viisi.

Sitten menin Harrisoniin. (Sehän on suuri yllätys.) Sielläkin oli tuttavaa ja tuttua baarimikkoa. Ja taas sain vaihtaa ajatuksia.

Pyödässäni olleet nuoret miehet esittivät hienoja ajatuksia:

Kauppakadulle voisi perustaa ihan hyvin uuden liikkeen. (Varkaudessa on jo Tepin tukkaluola -niminen liike. Se on kampaamo-parturi.) Tässä uudessa liikkeessä myytäisiin amputaatioita. Tai oikeastaan kaikenlaisia lääketieteellisiä palveluita. Miten hienoilta kuulostaisivatkaan seuraavat mainoslauseet: "Lobotomia koko perheelle: joka neljäs ilmaiseksi" "Etukortilla joka kymmenes amputaatio puoleen hintaan" (tai peräti ilmaiseksi?). Samassa paikassa voitaisiin hoitaa aivan hyvin perhe ja perheen lemmikit ja tuotantoeläimet.

Tämä liike voisi olla vastapäätä sitä fyysikon pajaa, joka perustettanee Kauppakadulle viiden vuoden sisällä: "Tarjotaan fyysikon palveluita".

Näinhän tämä maailma toimii. Joku keksii loistoidean ja meille typerille kuluttajille myydään kaiken maailman roskaa, joita emme viime vuoden toukokuussa tienneet tarvitsevamme. Kuten vaikka virtuaalisia pirtinpöytiä. Minä voin rehellisesti sanoa, että ostin kerran kolmella eurolla kolme kappaletta pöriseviä kärpäsiä, joita voin lähettää mesessä. Aika rajua.

Kävin kaupassa. Ostin ruokaa. Minun teki myös mieli ostaa joku lehti. Niihin olen aika heikkona. Tutkailin lehtiä aikani, ja päädyin aika merkilliseen ratkaisuun. Ostin uusimman Trendin. Olen hämmästynyt valinnastani vieläkin. Luin sitä hyvin tyytyväisenä kanasalaatin seurana. Hyvin urbaania.

Mutta tuo kirja... Olen saanut taas valtavasti lisää kysymyksiä. Siinä puhuttiin muun muassa ulottuvuuksista. Arkiajattelussa olemme tottuneet (tai minä ainakin olen...) kolmiulotteiseen maailmaan. Juuh. Että kun kaveri heittää mukaan kuusi käpertynyttä ulottuvuutta mukaan, niin alkaa pyörryttää. Kun aikani niitä mietiskelin, niin huomasin, että mieluummin liikaa kuin liian vähän. Jos ulottuvuuksia olisi vain yksi tai kaksi, niin... siis ei niin voisi olla. Vain ajatuksen tasolla, teoriassa. Ja silti meidän pitää koulussa laskeskella kaikenmaailman geometrisia tasokuvioita...

Ihmetystä aiheuttaa myös kappaleen sisältämä informaatio. Ja mitä kysymyksiä voin esittää jollekin kappaleille. Luulen, että voin kysyä, sanotaanko vaikka aamutossuiltani, ihan mitä tahansa, mutta ne eivät vastaa.

Minulla on aika usein tapana pistää ajatukset huumoriksi. Mieleeni muistuu eräs lukioaikainen kirjoitukseni (toivottavasti se on jossain tallella), jossa käsittelin mielestäni kaikkien suurimpien filosofien ajatukset ja ongelmat. Ratkaisin ne kaikki yhdeltä istumalta alle kymmenen sivun mittaisessa kirjoitelmassani (kirjoitin siihen aikaan käsin, tietenkin). Päätin kirjoitukseni siihen, että lähden tästä nyt tärkeämpien asioiden pariin ja ulos kavereitten kanssa hihhuloimaan. Totta toinen puoli.

Mitä enemmän tiedän, sitä enemmän mua ärsyttää, että tiedän niin vähän. Tieto lisää tuskaa. Ah, minä masokisti.