perjantaina, marraskuuta 13

telkkaria ja takkiongelmia

Tässä yhtenä päivänä luin lehdestä artikkelin siitä, kun joillain ihmisillä ei ole telkkaria. Siitä sai jotenkin sellaisen kuvan, että ihmiset, joilla ei ole telkkaria ovat jotenkin kultturellimpia, hitaampia ja perhekeskeisempiä kuin ihmiset, joilla on telkkari. Jaa-aa, onkohan näin. Minulle tulee pikemminkin mieleen, että entäpä jos sellaiset ihmiset ovat vain luopuneet telkkarista siksi, että eivät malta olla katsomatta sitä? Voisihan se olla niinkin.

Suomalaiset katsovat telkkaria keskimäärin reilut kolme tuntia päivässä. Meillä on telkkari, mutta minä en ainakaan katso sitä niin paljoa. Katson melkein joka arkipäivä Frendit (se katkaisee aika mukavasti illan opiskelut, jos pitää myöhään tehdä hommia) ja melkein joka päivä uutiset. Tosin yleensä kyllästyn kesken kaiken. Uutisetkin on mennyt huonompaan suuntaan. Uutislähetys on niin pitkä (jopa sen 15-20 minuuttia), joten nykyihminen ei ilmeisesti jaksa keskittyä niin pitkäksi aikaa. Niinpä uutisissakin pitää ENSIN kertoa, mitä kaikkea on tulossa. Sitten luetaan pari uutista ja sitten summataan yhteen, että mitä VIELÄ on tulossa ja lopussa sitten vielä KERRATAAN. Se kuulema on tämän päivän trendi. En tykkää.

Karjalan kunnailla katson kuta kuinkin joka viikko, kun tuo toinen puolisko muistaa avata telkkarin silloin. Avara luonto unohtuu tosi usein, vaikka se tulee kaksi kertaa uusintanakin. Samoin Ratula (ainakin kahdella uusinnalla sekin). Se kotimainen Muodin huipulle olisi kiinnostanut, mutta tuleeko se tosiaan keskellä päivää?? Enhän minä ole ennen kuutta useinkaan edes kotona vielä!

Eilen katsoin boksilta viimein ohjelman Turnerista. Se tuli joskus ajat sitten teemalta. Samassa sarjassa oli muitakin taiteilijoita, mutta näin vain van Goghin. Kai niitä löytyisi kaikkea netistä, mutta en oikein tykkää katsoa ohjelmia koneelta. Enkä osaa yhdistää tietsikkaa telkkariin. Enkä ehkä halua opetellakaan. Minusta aina tuntuu, että mitä omituisemmaksi tekniikka menee, sitä enemmän siinä on ongelmia, joita pitäisi ratkoa.

Minulla on takkiongelma. Minulla on kaksi syksyistä takkia ja molemmissa on kiinnitysongelma. Mustasta takista hajosi vetoketju ajat sitten. Olen jo ostanut uuden vetoketjun ja sitkeästi olen ajatellut, että yritän korjata sen itse. Minullahan on se uusi (vanha) ompelukonekin. Aivan hirveä työ saada purettua edes ne ompeleet, että saisi sen vanhan vetskarin irti. Tuo toinen puolisko yritti tarjotella mulle omaa takkiaan korjattavaksi. Kävin hakemassa sen takin tänään pois ompelijalta, 25 euroa. Ehkä minunkin olisi kannattanut tehdä niin... mutta enää en luovuta. Toinen takki on taas sininen Kiinassa teetetty villakangastakki, jossa on alunperinkin ollut tosi huonot nepparit. Olen vaihtanut jo kertaalleen muovinepparit metallisiin. Nekään eivät ole oikein pitäneet. Nyt ostin sellaisia hakasia ja kiinnitin yhden. Luulen, että nekin ovat liian heppoisia. Niin kauan kun toppatakki on liian kuuma, joudun viilettämään takki melkein auki. Jo on. Talvi saa tulla ja kunnolla!

Mutta nyt alkaa Frendit. :D

P.S. J.M.W Turner on muutes brittien "kansallismaalari", joka työskenteli 1800-luvun alkupuoliskolla. Erittäin loistava maalari.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muodin huipulle tulee torstaisin 20.00 ;)

Anonyymi kirjoitti...

Eikö teillä ole tallentavaa digiboxia? Ei tarviis tuskailla kellonaikojen kanssa, et milloin mikäkin ohjelma tulee.
OK