Kävin lääkärissä ja hän määräsi vielä kolme päivää lisää, eli torstaihin asti. Määräsi myös puhekieltoon ja höyryhengitystä. Kaikkein tärkeintä olisi se, että en ääntä käyttäisi. On siis loistava keli, pari päivää vapaata enkä ole muuten kipeä. Haluaisiko joku mykän vieraan? No, ehkä olen vaan kotosalla ja yritän pelastaa puutarhaani. Ja puuhailla hiljaisia asioita. Vaikka olen yksin kotona, niin silti tuntuu vaikealta olla puhumatta. Olen kyllä vastannut puhelimeen, mutta jos en nyt itse mihinkään soittelisi.
Lääkäri ei siis uskonut, että tämä johtuu työstäni. Tietenkin puhuminen ärsyttää lisää.
Meillä on koti. Käyn ensi viikolla kirjoittamassa vuokrasopimuksen. Elokuun alusta lähtien asumme Ainolassa saunallisessa kolmiossa. Koska asunnosta ei ollut kuvia netissä enkä älynnyt kameraa ottaa mukaan, niin piirsin K:lle asunnon pohjapiirroksen. Koska se oli niin hyvä, niin laitan sen tänne kaikkien ihasteltavaksi.

Jos ette älyä, niin punaiset ovat ovia, vihreät ikkunoita ja violetti parveke. Se ei mahtunut kuvaan. Ja myös kamareita piti vähän kutistaa. Ja tarkennukseksi, että kylppäriin ei ole pariovia, vaikka joku aloitteleva arkkitehti voisi niin luulla. :D
Kasvimaasta toivottiin kuvia.
Kauniimpi punakaali:
Jonkun närppimä punakaali:
Ei niin eläväinen vesimeloni:
Mutta peruna näyttää perunalta:
1 kommentti:
Niin hieno pohjapiirros! Suorastaan taidetta! Printtaa ja kehystä se teidän uuden kodin seinälle esim. vessaan. :)
Lähetä kommentti