Olin aika pitkällä lomalla, palasin eilen takaisin kotiin. Aika pitkä matka oli. Läksin Karakalliosta bussilla kymmentä vaille 9 aamulla. Olin kylläkin jo vähän liiankin hyvissä ajoin Kampissa odottamassa bussin lähtöä. Sillä sitten suhasin Joroisiin, kesti viisi tuntia. En ole aikoihin matkustanut bussilla pitkiä matkoja enkä taida uudestaan matkustella, jos voin valita junan. Mulle on junassakin alkanut tulla vähän huono olo eikä pysty enää lukemaan, mutta bussissa en mielellään pitänyt edes silmiä auki, kun ei tuntunut hyvältä. Tuleekohan nuo nyt jotenkin iän myötä vai mitä ihmettä!
Joroisissa piipahdin K:n äidillä syömässä (ja sain loput evääksi ja söin äsken paistettua kalaa ja mainioita kermaperunoita). Otin K:n auton ja ajelin Pieksämäelle, jossa mummo oli päässyt sairaalasta uuden polvensa kanssa. Siellä humahtikin pitkä tovi ja pääsin kotiin melko tarkkaan 12 tuntia sen jälkeen, kun olin Karakalliosta lähtenyt. Sitten vaan kouluhommien pariin ja pyykkiä koneeseen!
Aamulla heräsin ennen seitsemää. Nyt olen pessyt pari koneellista pyykkiä lisää, purkanut tavarat, aloittanut matikan tehtävät, hoidellut ainejärjestön asioita, katsonut 1,5 videoluentoa ja kirjoittanut niistä päiväkirjat ja lukenut epäorgaanista kemiaa.
Mulle oli tullut esitäytetty veroilmoitus. Tarjoavat reilua 800 euroa palautuksia. Kuulostaa ihan mukavalta. Pitää yrittää hoitaa vielä vähän lisää. Kohta pitää lähteä käymään verotoimistossa hakemaan verokorttia ja tapaan sitten yhden opiskelutoverin kaupungilla. Saan häneltä kirjan nimeltä Ameeba pulpetissa. Toivottavasti on yhtä hauska kuin nimikin.
Sellaista tänne. Torstaina haen K:n kentältä. Tämän viikon kohokohta. Sitä ennen on aika paljon kouluhommia, käyn huomenna kirjoittamassa työsopimuksen ja keskiviikkona on saunailta.
maanantaina, huhtikuuta 20
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti