HA! Matikan kotitehtävä: Osaatko todistaa, että (tasogeometriassamme) on olemassa pisteitä ja suoria? Millainen aksiooma siis ehkä tarvittaisiin?
Voi juma. Koko geometria on ihmisen keksimä juttu, joka nojaa pisteisiin ja suoriin. Ehkä pisteitä ei ole olemassakaan, ja koko käymämme kurssi on mieletön. Opettaja on hauska veikko, joka aloitti kurssin piirtelemällä kolmioita lattiaan. Meillä etupenkin tytöillä on luottamuspula. Kaipaamme edelleen jotain järeää työkalua, jolla saisimme suorat edes suoriksi.
Kävimme tänä aamuna joogavenytyksessä. Oli kyllä mukava tapa aloittaa aamu. Keskiviikkona on tentti ja vähän heikosti olen niitä nyt illalla laskenut. Koulussa laskin silmät kiiluen, mutta koulun jälkeen tein nuo demot, vaihdoin muutaman sanan K:n kanssa ja mitähän vielä.
Olin viikonloppuna järjestökoulutuksessa ja käytiin lauanataina Savutuvan Apaja -nimisessä paikassa maalaiskunnan puolella Haapaniemessä. Voi että oli komea paikka. Harmi, että oli niin pimeää, että ei nähnyt pihapiiriä, mutta päärakennus oli upea ja ruoka todella hyvää. Siinä on pieni kylä, johon on tuotu 33 vanhaa rakennusta, keski-ikää 150 vuotta kertoi isäntä. Kuulemma jopa kuninkaallinen huussi. Nettisivut ovat kyllä huonot, etusivu ihan komia, mutta sitten menee erroreille. Pah. Mutta harmillista, että se on auki vain tilausravintolana.
Sellaista.
maanantaina, maaliskuuta 23
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Vai kävit sinä Savutuvan Apajassa maalaiskunnan puolella.. Tiedoksesi, jos et vielä sattunut tietämään, niin Jyväskylä ja Jyväskylän maalaiskunta yhdistyivät vuoden vaihteessa... heh heh. No joo..
Minä kävin kerran tuossa kyseisessä paikassa syömässä pikkujouluaterian. Ihan hieno paikka.
OK.
Lähetä kommentti