tiistaina, helmikuuta 24

eläkkeelle pääsyä odotellen

Katselen tässä samalla Oscar-gaalaa. Ei minua niinkään kiinnosta, kuka voitti ja mitä. Tykkään tuosta, kun on niin tunnelmallista. Ihmiset itkevät ja ovat niin onnellisia. Myötäitkeminen on niin mukavaa. Luonnollisesti itkin moneen kertaan, kun katsoin sunnuntaina WTC-leffaa. Mikähän leffa oli tässä joku aika takaperin, kun huomasin itkeväni jo 27. minuutin kohdalla. Sellaista se on.

Mulla on ensi maanantaina epäorgaanisen koe ja tiistaina pitää palauttaa kemian selkkari. Se ei ole iso homma, laskin eilen laskut ja sain vähän kummallisia vastauksia, mutta tänään kävi ilmi, että tekemämme koe ei ollut kovin tarkka, joten vastaukset ovat ihan oikeita. :D Seuraavalla viikolla on sitten maanantaina orgaanisen koe ja keskiviikkona lineaarialgebran. Sitten vielä viikko ja on lukuteorian koe.

Sitten helpottaa ja alkaa tietenkin uudet kurssit.

Ovat sitten isot ihmiset päättäneet, että eläkeikää nostetaan ja abiturientit halutaan samantien koulun penkille. Eläkeiän nostamista en kannata, tosin en osaa tarjota mitään muutakaan keinoa saada hoidettua tämän maan talous, joten en puutu siihen. Mutta onko ihan varmasti paras vaihtoehto saada teinit heti koulun penkille. On hyvä juttu niille, jotka tietävät, mitä haluavat. Mutta entä ne jotka eivät tiedä? Eivätkö heidän opintoaikansa olisivat lyhyempiä, jos he opiskelisivat vasta sitten kun tietävät mitä haluavat? Onko se niin kamalaa, jos pohtii kansanopistossa elämäänsä? Tai menee ulkomaille kohentamaan kielitaitoa? Tai mikä kamalinta, tekee vuoden, pari töitä? Tätä opintojen varhaistamista perustellaan sillä, että pitäisi saada nuoret tekemään töitä. Töitähän heistä monet taitavat tehdä ne vuodet, joita ei vietä koulun penkillä. Vuosikausia työttömänä lorvineita ei yleensä kai korkeakouluopinnot kiinnosta. (Tässä yhteydessähän oli puhe niistä korkeakouluopiskelijoista).

Ajatteluleikki. Mitäpä, jos jokaikinen tuore ylioppilas aloittaisi seuraavana syksynä opinnot ja yhteiskunta tukisi opiskeluja, niin että he opiskelisivat läpi vuoden ja valmistuisivat kaikki keskimäärin 4,5 vuoteen työmarkkinoille. Kuka siivoaisi, tököttäisi kaupan kassalla, möisi elokuvissa poppareita ja Linnanmäellä laitelippuja? No, onhan meillä työttömiä, mutta sitten olisikin pulma, kun kaiken maailman töistä pitäisi maksaa kunnollista palkkaa. Ja siihen ei tunnu olevan varaa. Minua nimittäin pöyristytti, kun sain tietää, että huvipuistoissa maksetaan reilu kuusi euroa tunnilta kuta kuinkin kaikesta työstä, mitä siellä tehdään. Hieno hommahan se olisi, jos kaikesta työstä maksettaisi kunnolla palkkaa...

No. Kunpa MINÄ pääsisin eläkkeelle. ;)

Ei kommentteja: