sunnuntai, tammikuuta 18

viisivuotias jakkupuvussa

Sunnuntaiaamuisin menee hesarin parissa aina tavallista pidempi aika. Huomasittekos mielipidesivulla mun kirjoituksen. :D

Saappaasta (se kristillinen ryhmä, joka partioi kaduilla nuorisoa varten) kertova juttu sai taas pilkun viilaajan minussa heräämään. Siinä sanottiin, että keskellä yötä heiltä tuli kysymään bussia "aikuiseksi pukeutunut pikkutyttö". Jäin ihmettelemään, että jättivätkö he tämän noin viisivuotiaan lapsen yksin Helsingin keskustaan pyörimään jakkupuvussaan ja lyhyessä kiharakampauksessaan.

Tästä on puhuttu monesti ennenkin, mutta lehdistö ei pidä mitään logiikkaa ikää määrittelevillä sanoilla. Minä kuitenkin ymmärrän, että ilman erityistä asianyhteyttä, pikkutyttö on korkeintaan juuri koulunsa aloittanut, siitä vanhempia voidaan sanoa ihan vain tytöiksi. Tai ala-asteikäisiä vaikka koulutytöiksi, jos joku määritelmä pitää olla. Kymmenvuotias ei voi olla enää pikkutyttö, jos hän muutaman vuoden päästä jo teinityttö. Ovathan he kaikki tietenkin äitinsä ja mummonsa pikkutyttöjä, mutta on monesti loukkaavaa (nuorta kohtaan) sanoa 16-vuotiasta pikkutytöksi.

Toinen on tämä aikuismainen pukeutuminen. Kun pikkulapsillekin myydään aikuismaisia vaatteita: napapaitoja, paljetteja tai paljastavia vaatteita. Jos minä pukeutuisin "aikuiseksi", niin en tuskin laittaisin 99% angel -napapaitaa päälle (tosin sellainen ei taida olla nyt muodissa missään ikäluokassa, toivottavasti ei enää. :D) Minun suvussani aikuiset naiset pukeutuvat vähän toisin. Ei välttämättä jakkupukuun, kuten tuolla alussa arvelin.

Joten olisikohan tässä Hesarin jutussakin ollut kyseessä teini-ikäinen, joka oli pukeutunut kuin teini-ikäinen? Mistä sitä tietää.

Sain eilen vihdoin ja viimein luettua Sinuhe egyptiläisen loppuun. En pitänyt lopusta ollenkaan, laski kuin lehmän häntä. Mutta sainpahan viimein loppuun. Nyt minulla on sellainen ajatus, että en osta uusia kirjoja enkä uusia teemakuja ennen kuin valtaosa vanhoista on luettu ja juotu.

Kolmen tunnin päästä pitäisi alkaa olla Kortepohjassa improkurssilla. Olin eilen pari tuntia, ja se jatkuu tänään taas parin tunnin ajan. Eilen ainakin oli hulvattoman hauskaa, ja eiköhän sama meno jatku tänäänkin.

Ei kommentteja: