Energia. Energiasta on paljon sanottavaa. Kemiassa mun pitää osata entalpian muutokset, joten kuten olinkin osannut, kun sain tentistä kolmosen. Uusi kurssi on jo menossa. Välillä olen hyvinkin kiinnostanut omasta enegian kulutuksen ja saannin tasapainosta, mielellään niin päin, että saanti olisi vähän pienempää.
Hesarissa oli juttua siitä, että hallitus haluaa kansalaiset säästämään energiaa. Kokonaisenergian kulutusta halutaan pienentää kaiketi kymmenisen prosenttia, mutta teollisuus saa mällätä miten lystää, sen sähkönkulutuksen oletetaan nousevan. Sillehän ei voi mitään. Minun järkeeni ei mene, miten energiankulutus voi KOKO ajan kasvaa, kun suomalaisten määrä ei hillittömästi kasva, tehtaita alasajetaan eikä täällä tunnu valtavasti uusia tuotantolaitoksia rakennettevan. Ja tekniikkahan kehittyy huomasti ja uudet laitteet ovat aina ympäristöystävällisempiä kuin vanhat.
Nettiversion kuvatekstissäkin luki, että hehkulamppu kuluttaa paljon energiaa. Paljon? PALJON? Wikipediassa sanotaan, että maailman energian kulutuksesta menee kolmannes valaistukseen. Se kuulostaa järkyttävältä. Voiko se pitää edes paikkaansa. Mutta suhtaudun vähän skeptisesti siihen, että minun pitäisi hankkia uusi valaisin ja alkaa käyttää raskasmetalleja sisältäviä energiansäästölämppuja. Kynttilöitäkään ei ole kuulemma hyvä polttaa, kun sisäilman hiukkaset lisääntyvät. Nämä ovat näitä päiviä, kun pitäisi lopettaa hengittäminen.
Olen jo pari viikkoa kytännyt sellaista aamua, että pääsisin kolesterolimittaukseen, tänään kävin. Labra on avoinna vain aamuisin ja mulla alkaa koulu aamuisin enkä todellakaan voi mennä luennolle syömättä kunnon aamupalaa. Kävin labran jälkeen uimahallissa, mutta se taisi olla virhe. Nyt paleltaa ja on aivan uupunut olo. Lämpöä oli tietenkin jo aamulla, kuten aina, mutta tällainen paleltaminen saapuu yleensä vasta illalla. En siis tietenkään riuhtonut siellä altaassa, vaan lilluin vajaa puoli tuntia.
K tulee tänään viikonloppuvisiitille. Ei ollakaan tavattu neljään viikkoon. Mennään tänään katsomaan uusinta Bondia. Leffassa pyörisi nyt muutenkin mielenkiintoisia pätkiä pitkästä aikaa: Baader Meinhof komplex, 99 frangia, Woody Allenin uusin: Vicky mikälie Barcelona, jopa se suomalainen Sauna vaikutti kiinnostavalta, vaikka kauhuksi olikin kategorioitu. Ja Myrsky on edelleen katsomatta.
Jep, mutta nyt on teen ja matikan tehtävien aika. Palataan.
perjantaina, marraskuuta 7
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Paljon sun kolesteroli on?
Etkö tykkää kauhuleffoista? En minäkään.
OK
Lähetä kommentti