Onneksi Suomessa puolueilla on niin suuret erot, että on todella helppoa valita oma ehdokas. Tein Ylen vaalikoneen kyselyn (osa oli vähän hölmöjä kysymyksiä, osaan en osannut muuten vaan vastata), mutta sain kuitenkin samoin ajattelevien listan. Vihreä, vasemmisto, vihreä, kokoomus, keskusta, vasemmisto, vihreä, demari, vihreä, keskusta. Siinä kymmenen parasta. Saatan kallistua äänestämään eläkkeellä olevaa kokoomuslaista rehtoria. :D Kun luin niitä kaikkein huonoitin sopivia (vasemmisto, keskusta, kokoomus, kolmen kärjessä tuossa järjestyksessä) aloin miettiä, että minusta tuntuu, että kaikki ehdokkaatkaan eivät tiedä, mihin puolueeseen kuuluisivat mielipiteittensä kanssa. Vai onko niillä sittenkään nyt niin suuria eroja...
Huomenna on saunailta. Teen pastasalaattia ja otan blokuksen mukaan. Kiva päästä saunaan pitkästä aikaa.
Mun viikot ovat yleensä tällaisia, että maanantaisin ja tiistaisin on niin pitkät päivät koulussa, että ei paljoa ehdi. Keskiviikkoiltapäiväksi pitää vääntää sekä matikan että kemian tehtävät, ja vaikka ne kuinka aloittaisi jo edellisellä viikolla, ehkä viikonloppuna, niin viime tingassahan niitä viimeisiä väännetään. Eilen illalla mieltäni jäi kaihertamaan "palikkamatikan" tehtävä. ("palikkamatikka"? käyn kahta matikan kurssia, toinen on sellaista kun matikka käsittääkseni täällä yliopistossa on, ja se menee välillä vähän yli hilseen. Tämä toinen taas on ainoastaan opettajille valinnaiseksi sopiva kurssi, jossa käydään ihan perusjuttuja (sini ja cosini ovat trigonometrisia funktioita jne) läpi ja lasketaan. Nimeltään Joukot ja alkeisfunktiot.) Olen laskenut aika hyvin sillä kurssilla tehtäviä, joten ei olisi ollut mikään itkun paikka, vaikka ko. tehtävä olisi jäänyt tekemättä. Mutta se jäi kaihertamaan mieltä. Laskin välillä kemiaa ja taas palasin sen pariin. En sentään koko yötä valvonut, mutta aamulla taas. Aamupalan jälkeen viimein keksin, miten saan väännettyä sen. Tytöt eivät olleet saaneet sitä tehtyä. Kunpa kaikkien tehtävien päälle saisi nukkua yhden yön.
Seuraava tentti on parin viikon päästä. Kemiaa.
keskiviikkona, lokakuuta 15
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mulle tuli HS:n vaalikoneesta 10 kärkeen seitsemän vihreää ja kolme vasemmistoliittolaista. Hmm.. Ja 10 viimeisestä 6 oli kokoomuksesta. Ehkäpä äänestän vihreitä tällä kertaa :D
Lähetä kommentti