Mutta tunnen biisit Hello, I love you, Mrs. Robinson, Vanha holvikirkko, Kolmatta linjaa takaisin, Born to be wild ja niin edelleen. Tuntui silt, että eilisen Rock, rytmi ja rakkaus -konsertin laulut olivat tutumpia kuin niiden esittäjät. Osa kun oli noita nuoremman polven muusikoita. :D Kyllähän me Eero, Paula ja Ismo tunnetaan. :D
Kävin eilen myös katsomassa viimein sen Pekka Halosen näyttelyn, hiukan viime tingassa, kun se on puoli vuotta ollut avoinna ja suljetaan sunnuntaina. Halonen maalasi eri puolilla itäisempää Suomea, Lapinlahdelta oli kotoisin, mutta asui sen jälkimmäisen puolen elämästään Tuusulassa. Minulle tulee jotenkin koti-ikävä (mihin?) kun näkee lumisia metsämaisemia. Muutamista muotokuvistakin pidin kovasti. Maisemista talviset olivat mielenkiintoisempia kuin kesäiset.
Talvipuutarhassa oli nähtävillä japanilaista kukkien sidontaa. Hienoja olivat.
Piipahdimme Oopperatalolla, mutta emme ostaneet hassuja pukuja. Töölönlahdella näemme yhtä jos toista viritelmää ja kaikkein kovin meteli oli Kiasman pihalla ja sinne olimme ehkä vähän liian vanhoja. Niinpä siis loppuillan vietimme konsertissa, jossa olimme ehkä vähän nuoria, mutta innokkaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti