Aivan kuin olisi pettänyt valtavan kannattajajoukon, kun ei kirjoita tänne säännöllisesti. Että hei vaan kaikki alamaiseni! K ehdotti eilen mulle, että voisin alkaa taloyhteisömme hiekoitusvastaavaksi tms. Yllättäen hän teki minusta pilaa. Mutta kun huomasin selkeän järjettömyyden:
Menin töihin tiistaiaamuna kaikessa rauhassa ja vastaani käveli juippi jonkin hiivatin puhaltimen kanssa ja hän siirteli hiekka piha-alueella kulkuväylien reunoilta keskemmälle. Huomasin hänet siksi, kun tämä ei välittänyt ollenkaan tyylikkäästi pukeutuneesta rouvashenkilöstä (minusta), vaan husutti sillä laitteellaan hiekkaa mun kintuille.
Epäkohta asiassa oli se, että torstai-iltana eli eilen pihan kaikki kulkuväylät olivat edelleen irrallisen hiekan vallassa, ainoastaan reunat olivat hiekattomat. Siis mitä hittoa se jätkä teki? Kovasti uskon, että ne reunat pysyvätkin puhtaina siihen saakka kunnes lakaisukone tulee sanotaanko vaikka toukokuun neljästoista.
En ole kyttääjä, mutta kyllä minulla on ollut Varkauden/Kuopion poliisipäivystyksen numero, ei sentään pikavalinnassa. Jos on tullut sellaisia tarpeellisia asioita, joita varten ei ihan tarvitsisi hätänumeroon soittaa. Olen soittanut myös tänä vuonna poliisille, sen tein Mikkelissä.
Täällä oli eilen postitulva. Ensinnäkin tuli pääkallosuihkuverho. Sitten tuli ilmoitus, että postista voisi noutaa verhot. Sitten tuli isältä kirje. Hämmästyin sitä ensin kovin. Isäni ei ilmeisesti ole kovin aktiivinen kirjeiden kirjoittaja, ei ainakaan mulle. Ehdin pohtia monia asioita, mitä se olisi voinut sisältää. Esimerkiksi sattumalta saadun lahjakortin elokuvateatteriin. Tai virallisen ilmoituksen perinnöttämäksi jättämisestä (Tiesittekö, että vaikka lapselle kuuluukin lakiosa niin jos lapsi on aivan kelvoton, sen voi jättää perinnöttämäksi. Lakitermi ei kyllä ollut kelvoton... näin muistelen lukeneeni). No, edelleen olen saamassa 70-luvun parhaat kasettikokoelmaa. (Olen edelleen vähän katkera, että Tuija älysi varata sen kymmnen kasetin boxin ikivihreitä. Miten saatoin unohtaa!?) Kuoressa oli siis lehtileike homeesta ja sen terveysvaikutuksista. Tai sairausvaikutuksista. Nukun edelleen ajoittain huonosti, heräilen, mulla on lämpöä ja naamassa kummallista oiretta, jota on toisinaan myös kaulalla ja käsivarsissa. Lähipiirini kertoo minulle asioita sen näköisenä, että minun pitäisi olla niistä tietoinen. T tulee tiistaina kotiin. Kysyin sen aika moneen kertaan, mutta sitten kirjoitin sen ylös. Se ei ole kummallista, jos en muista, milloin he tulevat. Se olisi kummallista, jos en nyt muistaisi, missä he ovat. Missähän he muuten ovat? Lontoossa vai Brysselissä...?
En koskaan keskustele musiikista. Minusta tuntuu, että kukaan ei edes tiedä, millaisesta musiikista diggailen. Tällä hetkellä hittejä ovat Junon soundtrack, Beatles, Apulanta, Kaija Koo, Roxeten tietyt hitit, Mozartin Turkkilainen marssi ja olen ihastuksen vallassa kuunnellut myös Myrskyluodon Maijaa. Vedä siitä sitten johtopäätöksiä.
Mulla on kevyt kriisi päällä. Tuntuu, että en ole saanut mitään aikaiseksi. Enkä tarkoita nyt mitään arkipäivän löpinöitä. Vaan olen kohta kolmekymmentä, pitäisi olla kohta joku Nobel-ehdokkuus tai vähintään joku merkittävä artikkeli Guardianissa, koska olen kuta kuinkin pelastanut maailman. Pitää alkaa puuhata jotain pientä.
Ainiin.
Minua ottaa sellainen asia päähän (hiekanpuhaltajan lisäksi), että ei pääse pakoon jonninjoutavuuksia. Poliitikko Kanerva on lähettänyt jollain tapaa kohua herättäneitä tekstiviestejä. En tiedä kenelle enkä tiedä minkälaisia ja minua EI TODELLAKAAN KIINNOSTA. Mutta silti sitä tarjoillaan joka tuutista. Seuraan omasta mielestäni kohtuullisen vakavia medioita silloin kun haluan kuulla uutisia, Hesaria ja ylen telkkariuutisia. Niin eikö se hiivatin äijä pyydellyt anteeksi jotain jonnin joutavia paska-asioitaan ylen aamu-uutisissa jossain euromiitingissä. Siis sinä aikana, kun tämän pitäisi kaiken järjen mukaan tehdä töitä. Ja sitten se toinen äijä juoksee käräjillä exän kirjan takia. Kunhan vain eivät tekisi sitä työajalla. Saatan minäkin alkaa tehdä tuollaista työajalla. Sori, en pääse tänään töihin, kun mun on mentävä käräjille, kun yksi mun exä kirjoitti yhen Kallen postikorttiin, että mulla on leveä perse. ARG!
Yksi meni Lontooseen ja Brysseliin ja toinen lähtee Thaimaahan. Olen vähän katsellut, että päiväristeily Tallinnaan maksaa 20 euroa. Sinne voi varmaan ottaa omat eväätkin, jos haluaa.
Mukavaa viikonloppua!
perjantaina, maaliskuuta 14
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Oli jo aikakin kirjoitella.. :D
Hesari on juorulehti :D Olen tullut siihen tulokseen tässä reilun vuoden aikana mitä olen sitä melkein päivittäin lukenut.
Niin ja minäkin olen mielestäni lukenut kaikki tekstit, yhteen pötköön välillä useamman kun en muista käydä katsastamassa..
Ihan mahtava teksti taas. Ja niin ku eilen juteltiin - poliitikot on puppua. Lähdetäänkö käymään päiväseltään Tallinnassa joku lauantai tai sunnuntai?
Lähetä kommentti