sunnuntai, maaliskuuta 30

muistoja Arlesista

Heräsin yöllä siihen, että kalpea haamu tuli selvittämään huoneeseeni jotain. Oli noin keskiyö. En varsinaisesti tajunnut muuta kuin "oksennus" ja että, minun piti vaihtaa petiä. Menin sitten reilun vuoden ikäisen patterin viereen nukkumaan, kun tämän äiti yöpyi mieluummin patjalla lattialla. Oli kuulemma lyhyempi matka vessaan. Patteri kiljui ensin, mutta vaikeni, kun sai maitoa. Loppuyön nukkui yhkien.

Nyt he molemmat nukkuvat. Toivottavasti paranevat pian.

Aivan kuin T olisi eilen laittanut jotain kriittistä kommenttia edelliseen tekstiin, mutta ei siellä mitään näkynyt. Ei ehkä halunnut paljastaa tieteellisen kokeensa tuloksia.

Hesarissa oli eilen juttu Arlesista. Onneksi jutussa kerrottiin vain, että tuossa roomalaisissa kaupungissa järjestetään idioottimaisia härkätaisteluita eikä kerrottu, millainen paratiisi se on. Saan varmasti pitää kaupungin edelleen itselläni, tuskin aiheuttaa mitään kansainvaellusta eteläiseen Ranskaan. Lehdessä ei ollut onneksi kuvia kaduista ja taloista, ainoastaan niitä rynniviä härkiä.

Mutta sitten minun täytyy tunnustaa pahemman luokan moka, mikä minulle on sattunut. Kaupunkisuunnistuksessa ei käytetän karttaa, vaan maalauksia. :D En tarkistanut maisemaa riittävän tarkasti maalauksen kanssa, luotin ulkomuistiini liiaksi ja luulin, että van Goghin keltainen talo oli maalattu vaaleanpunaiseksi. Ehkä vaan toivoin sitä niin kovasti. Mutta kuten maalauksessa ja valokuvassa näkyy, niin etualan talot on purettu pois. Minulle on jostain syystä jäänyt sellainen mielikuva, että van Goghin talo olisi ollut tuo vasemman puoleinen etualalla, mutta kyllä se kai kuitenkin oli tuo kulmatalo. Hyvä, että selvisi tuokin asia.














Mieleen tulee facebookin eniten väärin veikattu kysymys, että olisin mukamas nähnyt tämän teoksen, joka on yksi suosikeistani. Olen toki käynyt paikalla, mutta yhtään ainutta van Goghin teosta ei ole Arlesissa. Tämäkin teos on Kröller-Müllerissä Otterlossa, jossa ajattelin vierailla viime kesänä, mutta sateinen Hollanti ei jotenkin innostanut minua ja jatkoinkin silloin Amsterdamista suoraan Müncheniin. Joten tämä ja 271 muuta van Goghin työtä jäi näkemättä. Ensi kerralla sitten.



Ei kommentteja: