Tsädädää! Sähikäinen tässä hyvää huomenta. Kello on yhdeksän, tiskit on tiskattu, puurot keitetty ja syöty, hinkkasin hellan reunoja ja usutin äitiäni imuroimaan hellan takaa. Tuolla hän nyt sitten sohii imurin kanssa.
Vähän on meinannut olla vauhti päällä, ja eilen illalla sitten pohdin pedissäni, että mikä on kun ei voi rauhoittua. Sydän hakkaa ja jalat sätkii. Ihan kuin ois parempiakin piristeitä ottanut. Tajusinpa, että kun muutenkin on ollut aika korkealentoista menoa tässä viime ajat, niin adrenaliinin tavoin vaikuttava astmalääke, avaava sellainen, ei helpota tilannetta yhtään. Olen puhaltanut sitä peffiä viikon ja nyt on menossa toinen viikko, kun pitää ottaa ensimmäisen puhalluksen jälkeen lääkettä ja puhaltaa uudestaan. Mitään hyötyä siihen puhaltamiseen ei ole ollut. Soittelin hoitajalle ensineuvoon ja ensineuvoi jättämään lääkkeen ottamatta. Eihän nyt hulluille tuollaisia lääkkeitä saa antaa!
Eilen oli Tarinoiden Taulumäki. Näimme capoeira-näytöksen, se on kyllä kivan näköistä. Sitten kävimme hakemassa henkilökohtaiset feng shui numerot. Voin paljastaa omani. Se oli kolme. Irinalla oli sama. Sillä saattaa olla jotain tekemistä salaisen syntymävuoden kanssa. Enempää en paljasta. Feng shuihan on se hillittömän hauska juttu, kun Päivin kotona pitää laittaa vessan pöntön kansi aina kiinni, että eivät energiat karkaa. Hihhih. Ja sitten se verhoiltiin pyyntöön, että kun kissa on joskus pudonnut pyttyyn. Ja eihän se silti pysynyt kiinni.
Täällä keskustelemme Mauno Kuusistosta ja Palaja Sorrentoon -biisistä. Jos sitä nyt biisiksi voi sanoa. Olen sitä mieltä, että äiti on tulossa vanhaksi, jos kuuntelee sellaista. Isän kanssa kuulumme samaan sukupolveen, jos kuuntelemme iskelmäradiota.
Lisäksi täällä tarvittaisiin salapoliisia. Nahkasohvassa keskimmäinen tyyny on mennyt ihan pilalle todella nopeasti. Kummallinen juttu, kun tyypit istuvat aina reunapaikoilla ja ne olivat vähän kuluneet ja sitten yhtäkkiä keskityyny olikin ihan rikki. Nyt kun sen kärrää pois, niin sitten jää vain kahden istuttava sohva, ja siihen mahtuisi muuten, mutta kun äiti tekee käsillään tällaista huitomaliikettä (isä esittää pantomiimin), niin eihän siihen kahta mahdu. Se tarkoittaa sitä, että pitää tehdä vuoronumerot sohvalle ja tietokoneelle, kun eivät molemmat mahdu yhtä aikaa sohvalle. Pitää siis varmaan ostaa toinen sohva.
Päätän tämän raporttini Savontieltä tähän.
sunnuntai, marraskuuta 11
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti