tiistaina, syyskuuta 11

valoon

Pahoitteluni pimennosta. Täällä minä olen ja hengitän.

Aloitin taidehistorian opinnot ja tänään oli toinen luento. Mielenkiintoista, mutta kyllä tuota tekemistä ja lukemista tuntuu riittävän. Vähän hirvittää jo nyt tunnistustehtävät tenteissä. Kyllähän saatan muistaa nähneeni jonkin teoksen aikaisemminkin, mutta että pitäisi vielä tietää teoksen nimi ja tekijä ja vuosilukua ja tyylisuuntaa ja sen semmoista... No, teen parhaani. Arkkitehtuurista en tiedä mitään, ja tänään aloitettiin sitten alusta. Ja tyyppi aloitti sitten Stonikselta, jossa olen käynyt. Kaveri puhui siitä siihen malliin, ihan kuin ei olisikaan suuremman luokan huijaus. :D Muutenkin totesin, että ihmisiä ei saisi päästää puhumaan 2,5 tunniksi aiheesta, jota rakastaa. Sen verran pahasti alkoivat pylväät kohota taivaaseen ja soida ja laulaa ja yhtyä aurinkoon ja ties mitä. :D

Viikonloppuna käytiin pienellä risteilyllä: lähinnä syömässä ja ostoksilla. Miksi alkupalojen ja jälkiruoan välissä on pääruoka. Se on vähän turha.

Eilen olin H:n kanssa katsomassa ja kuuntelemassa pohjoismaista runoutta. Kuuntelin sujuvasti muun muassa norjaa. Tunnistin seasta lukuisia sanoja, jotka eivät muodostaneet mitään järjellistä kokonaisuutta. Onneksi runot esitettiin myös suomeksi.

Kämppikseni H teki tänään uuniriisipuuroa. Nam.

Sain viime viikolla huonekaluja ja muita tavaroita, joten huoneeni alkaa näyttää aika täydeltä. Osasin kaivata askarteluvälineitä ja kyniä ja sen semmoisia, ja äiti kertoikin, että vielä löytyi pari-kolme laatikkoa mun tavaroita. Saa nähdä mitä niissä on. Muutama kirja olisi ihan ok...

Kävin viime viikolla myös Sealifessa katsomassa kaloja. Luin tänään loppuun Brownin Enkeileitä ja demoneita. Alussa tunsin pientä ylimielisyyttä, kun tietoni ydinfysiikasta olivat piirun verran paremmat kuin päähenkilön. Mutta suodaan anteeksi, kun kaveri niin näpsäkästi laskeutui helikopterista pelkän pressun avulla, hiukan kärsi uskottavuus.

Kirjatkaa tämä kirjoihinne. Olen katsonut Big Brotheria. Todistettavasti ainakin 10 sekuntia. Ehkä se riittää tälle tuotantokaudelle.

Minulla ei ole vielä työpaikkaa, mutta aion sellaisen hankkia, älkää huoliko.

Kertokaa toki, miten paljon ilahduitte blogipäivityksestä. :D

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä ilahduin ainakin!
OK

Anonyymi kirjoitti...

Jo tätä oli odotettukin!

Anonyymi kirjoitti...

hyvä hyvä.. odotus on palkittu ;)

Mlle Unikko kirjoitti...

Ilahdutti kovasti!! :)

Anonyymi kirjoitti...

oho, 4 kommenttia ja mina en ollut edes ehtinyt kirjoittaa mitaan

Anonyymi kirjoitti...

oho, oho!

P

Anonyymi kirjoitti...

Outi, äiti, Anni, Heidi, Tuija

arvaukseni.

P

Anonyymi kirjoitti...

Oho! Saitko kovasti lisätietoutta Stoniksesta? On jäänyt se kirjoitelma vähän... Jos vaikka jouluksi? Kauanko olet Varkkilassa? Mä tuun sinne tiistaina näillä näkymin.

P