torstaina, kesäkuuta 21

omituisia kasviksia ja ihmisiä

Pöh. Nanny-ystäväni ovat kehuneet välillä kovastikin englantiaNI (oikolukija iski!), mutta lasten suusta kuullaan totuus. Minun aksenttini kuulostaa sellaiselta, miltä kuulostaa aksentti, kun ei oikein osaa puhua englantia. :D



Tänään kun tulin kaupasta ulos, niin joku oli sohimassa taas jotain lippulappusia käteen. Onneksi otin sellaisen. Habitatissa oli nimittäin joku häppening, tarjoiltiin juomia ja sai kaikesta 20 prosenttia alennusta. Enhän mä mitään juomaan alkanut, mutta kävin ostamassa mukit, joita ihailin jo aikaisemmin ja olin jo päättänyt ostaa. Sain sitten 14 punnan mukit hintaan 11,20. Ihan turha kenenkään näsäviisaan sanoa, että ne mukit maksoivat silti kahdeksan euroa kappaleelta. :D Minä tosiaan tarvitsen ne!



Muutamia huomioisen arvoisia asioita.



Missäpäin Englantia (tai Brittein saarta) tervehditään toista ihmistä niin, että sanotaan How do you do ja se toinen vastaa takaisin samalla mitalla? Ilmeisen suosittu lomakohde suomalaisille, kun näin opetetaan englannin tunnilla sanomaan.



Sitten. Mikä on butternut squash suomeksi ja jos kellään olisi vielä jotain hittireseptiä sille. Meinasin alkaa kuvailla miltä se näyttää, mutta jos mä vaan laittaisin kuvan siitä.


Eli siinä. Miten se jotenkin typistyi tuolta alhaalta? Tuo kuva siis. En siis itse ottanut tuota kuvaa siitä meidän keittiössä olevasta, vaan laittomasta nappasin netistä jonkun toisen tekijänoikeudellisen kuvan ja liitin sen mun sivuilleni. Anteeksi.

Minulla on uusi paras ystävä. Hän haluaa esitellä minut muun muassa perheelleen ja tulla tietenkin Suomeen. Valitettavasti oli pakko antaa hänelle jopa puhelinnumeroni. Joku tyyppí kysyi juna-asemalla apua miten pääsee paikkaan x ja lupasin näyttää hänelle, miten pääsee mun juna-asemalta bussipysäkille, josta pääsee metroasemalle, josta hän pääsee sinne minne olikaan menossa. Miten ihmeessä jostain toisesta kulttuurista tulevat ihmiset ovat tuollaisia. Miten niille voi olla normaalin ystävällisiä.

Ainiin. Juhannus. Menen kaiketi suomikirkolle saunomaan ja siellä kaiketi grillaillaankin jotain.

Kokeilin tänään pukluliinaa pyyhkeeksi. Hyvin toimii. Kun en ota reissuilleni mukaan isoa pyyhettä, niin mukaan mahtuu maalitkin. :D Ja taulupohjatkin tavallaan mahtuisivat reppuuni. :D

Olikohan mulla muuta? No, älkää hukkuko!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

no mitas hittoa toi tarkoittaa?!? Et sinakaan Paivi tuota ainakaan kokonaan ymmarra.

Pyjama kirjoitti...

No joo, on tuo portugalin taito vahan ruosteessa, mutta veikkan, etta rodrigo yrittaa kaupitella mulle jotain. Ainahan se niin on.