keskiviikkona, toukokuuta 16

kierrätä, pyöritä mua!

Vai, että en ehtisi missään vaiheessa lukea. Sain eilen illalla loppuun Shakkiautomaatin. Pikkaisen jäi jotenkin sellainen fiilis, että loppu oli jotenkin hätäinen, mutta en osaa nyt tarkemmin analysoida miksi. Mutta kohta se pitää purkaa ja analysoida ihan puhki kokonaan.

Mulla on -kiitos Pete- lukupäiväkirja, johon voin kirjata ylös kaikki kirjat, jotkat olen lukenut. Ihan mielettömällä vilinällä se ei täyty. Ne ihmiset, jotka ovat lukeneet kaiken maailman klassikot ja uutuudet ja kaikki kirjat, varmaan lukevat koko ajan. Aika nohevana saa lukea, että ehtii viikossakin yhden kirjan lukea. Tai no, jos on pitkä työmatka. Mä luen tai kirjoitan aamuisin ja iltaisin junassa, mutta se junamatka kestää vain sen 16 minuuttia.

Meillä on kierrätysongelma. Me emme kerta kaikkiaan osaa kierrättää. Taas on piha täynnä laatikoita, joita kierrätysukkelit eivät ole huolineet. Oiskohan ne nyt vääränlaisissa laatikoissa. Tai ainakin osa. Nyt jos vielä kerran kokeilisi, että laittaisi tuollaiseen tietyn näköiseen laatikkoon. Jos ei sittenkään onnistu, niin sitten alan heittää kaiken suoraan roskikseen. Eihän siinä ole mitään järkeä, että ensin jätetään roskia vesisateeseen ja sitten kun ne on märkiä ja iljettäviä, niin sitten vasta heitetään roskiin.

Ei tässä laulussa järkeä oo,
mutta saahan sitä laulaa joo joo joo
sillä parempi on laulaa häläpätihää
kuin olla hiljempää
häläpätihämmää häpätihää,
häläpätihämmää häpätihää
hämmää häpätihää

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Keskella yota oot kayny blogiin kirjoittelemassa.
Olikos mulla muuta kommentoitavaa..hmm en muista.