perjantaina, toukokuuta 4

kala vedessä grilliin

No sinne katosi bittiavaruuteen se edellinen kirjoitus. Eli tiivistän.

Grillibileitämme on siirretty jo kahdesti Suomen pelien vuoksi. Menköön mieluummin Italian pelin kanssa päällekäin kuin Ruotsin pelin. Eli lauantaina grillataan! Kutsumme sinne varmaan kaikki kaverit. Minä olen miettinyt, että kutsuisinkohan yhden kaverin. Tai yhden olen jo kutsunut, mutta Tuija hänet on tuntenut kaemmin. Mulla taitaa oikeasti olla aika köyhä sosiaalinen elämä.

Kävin tänään vaa'alla uinnin jälkeen ja se näytti 700 grammaa vähemmän kuin maanantaina. Nämä alkavat olla jo noita Tuijan lukemia.

Siitä Vincent Bakkumista oli juttu Glorian... koti/ruoka vai mikä sen lehden nimi on, jossa on ruokaohjeita! Aiheena kaksi hollantilaistaiteilijaa kokkaa, en ehtinyt lukea. Brittinanny selasi lehteä ja vähän kummasteli kalanpäätä juomalasissa. Piti vakuutella, että se ei ole mikään tyypillinen suomalaisen päivällispöydän koriste. Kehui muuten pohjoismaista tapaa (?) käyttää petauspatjoja.

Kyllä on raivostuttavat näppäimet. Maalaavat tekstiä ihan omin aikoineen ja sitten pitkiä kappaleita poistuu ihan noin vain.

Koska olen niin älyttömän sosiaalinen, niin käyttäydyn kuin kala vedessä kaikissa tilanteissa, jotka edes haiskahtavat sosiaalisilta. Tapaan uima-altaalla uimaopettajia vähintään kerran viikossa (nuorin lapsista käy uimatunneilla) ja ne ovat sellaisia moikkaustuttuja. Tänään törmäsin taas yhteen ja se alkoi puhua mulle kesken uimatuntinsa. Vitsaili, että mihin olen jättänyt pienen pojan ja että olen tullut itse vuorostani uimaan. Ja koska käyttäydyn kuin kala vedessä, niin mitä tein? Sanoin lyhyesti ja ytimekkäästi "yes", ponnistin seinästä vauhtia ja sukelsin niin pitkälle kuin jaksoin. Vasta myöhemmin mietin, että ajattelikohan tyyppi, että olen
a) ujo
b) tyhmä
c) ylimielinen
d) suomalainen

Jeppis, mutta nyt kutsuu vuode. Ensimmäistä pääsykoekirjaa on enää noin 30 sivua jäljellä. Siis ensimmäinen lukukierros menossa.

Voikaa hyvin.

2 kommenttia:

Mlle Unikko kirjoitti...

Hellouhellou suomalainen. Käytiin eilen katsomassa se Music and Lyrics leffa. Ihan ok, mukava tunnelma, hömppää ja sen jälkeen oli kiva olo. Toimi siis hyvänä viihteenä. Ja Hugh Grant näytti hyvältä vanhana! Oikeasti paljon charmia! :D

Anonyymi kirjoitti...

Ei Hugh oo vanha!! Ihana.

/P