No, niin. Piti laittaa tuo linkki noihin kuviin. Setäni jo sanoi, että ei muutenkaan usko puoliakaan mun jutuista, joten ihan sama kai mitä täällä jaarittelen. "Vaikka sen valeheksi vannotkin, niin kyllä sua uskotaan."
Anni ja Jouni siis ovat täällä Lontoossa käymässä, ja olen niitten kanssa ollut katselemassa turistinähtävyyksiä. Eilen olimme kiertoajelulla ja tänään tutkailtiin Tower of London. Näimme kruunun jalokivet, joita ei tietenkään saanut kuvata, ja tutustuimme tarinoihin kadonneista prinsseistä ja kidutuksista. Pihalla oli korppeja, niin kuin kuuluikin olla. Osaan jo ison osan Britannian hallitsijoista: George yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi ja Edward yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi ja sitten tietenkin ainakin kahdeksan Henryä. Siinähän tulikin jo suurin osa. No, en muista, monta niitä oli. Paitsi Henryjä oli ainakin kahdeksan. Kun se numero kasi tappoi niitä vaimojaan.
Miksi ihmeessä niitä nimiä piti suomentaa? Tietääkö joku tarinaa siitä. Eikö suomalaiset pöllöt ole tajunneet niitä ulkomaalaisia nimiä. Kääntääkö ulkomaalaiset sitten mun nimen Patriciaksi. Siis mun nimihän pitää kääntää, olen niin tärkeä.
Kävin uimassa tänään. Ja Thamesissa laivamatkalla. Mutta en samalla reissulla.
perjantaina, helmikuuta 16
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Muuten oletkos kuullu sellaisen, että kun savolainen puhuu niin vastuu siirtyy kuulijalle... jospa se pätee kirjoituksen suhteen myös, (kun savolainen kirjoittaa niin vastuu siirtyy lukijalle) ;}
En ota mitaan vastuuta naista kommenteistakaan. :D
/Paikkis
Lähetä kommentti