Lauantaina on seuraava haastattelu. Maanantain haastattelu peruttiin viime metreillä.
Nyt olen lukenut elämäni ensimmäisen dekkarin. Tai toisaalta kun mietin, niin tottakai olen lukenut muitakin rikollisuutta käsitteleviä kirjoja. Mikä sitten on dekkari ja mikä ei. Tämä Liza Marklundin kirja on dekkari, kun niin kerta takakannessa sanotaan. :D No. Innostuin sitten totaalisesti lukemaan, aloitin kirjan illalla ja sammutin valot puoli neljän aikaan aamuyöstä, kun kirja oli luettu. Hyppää seuraavien kappaleiden yli, jos aiot lukea Marklundin kirjan Uutispommi (tosin en paljasta kuka murhaaja on).
Mutta en missään nimessä sano, että Uutispommi olisi ollut niin hyvä kirja. Ensimmäisen kymmenen sivun aikana päähenkilörikostoimittaja läksi keikalle rikospaikalle ja otti mukaansa lyijykynän. Kirjailija on käsittääkseni toimittaja. Ihmettelin jo siinä ko. alleviivausta. Sitten myöhemmin kiinnitettiin huomiota siihen, miten tyhmiä muut toimittajat olivat, kun puhaltelivat kuulakärkikyniinsä. HALOO! Miten tyhmiä ruotsalaiset toimittajat ovat? Jokaiselle tiedoksi, joka ei ole kirjoittanut vesisateessa tai pakkasessa tai edes kylmässä ilmassa, niin kuulakärkikynä ei toimi noissa olosuhteissa.
Muutenkin kirjailija minusta alleviivasi monia kohtia aivan liiaksi, aivan kuin pitäisi lukijaa tyhmänä. Siinä vaiheessa kun alkaa tapahtua, niin ei tarvitse kymmentä kertaa sanoa, että päähenkilöllä on puhelin. Katsokaa puhelin! Puhelimella voi soittaa! Katsokaa hän unohti puhelimen. Katsokaa hän laittaa puhelimen laukkuun. Ja huom. puhelin on edelleen mukana. Olisiko puhelimella jotain tekemistä ratkaisun kanssa.
Lisäksi kirjailijaa on ilmeisesti ärsyttänyt se, kun päähenkilöt eivät ikinä mene vessaan kesken tapahtumien. :D
En siis lyttää koko kirjaa, saatan jopa lukea jonkin toisen hänen tekeleen. Hyvä kirjoittaja hän on, ja juonen kehittely hyvää. Vaikka loppuratkaisusta en oikein pitänytkään.
Ulkona on sateista ja harmaata. Vakuutusyhtiö lähestyi minua kirjeellä, jossa on heidän ehdotuksensa korvauksesta. Nyt se on liikennevahinkolautakunnan käsittelyssä, laki kuulema määrää. Vakuutusneuvonnan mukava nainen lupasi katsoa laskelmat läpi.
Inhottava oksettava päänsärky ollut koko päivän. Taidan lähteä ulos vähän kävelemään, jos se helpottaisi. Käyn kiikuttamassa kirjekuoren postiin. Jännitys tiivistyy. Kuka saa postia!
Hauskaa päivänjatkoa itse kullekin säädylle!
keskiviikkona, marraskuuta 8
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Minä sain postia!!!
Lähetä kommentti