Teimme eilen Tuijan kanssa kinkku-kasvis-homejuustopiirakkaa. Oli hyvää. Tosin Tuija laittoi sinne täytteitä noin neljä kertaa enemmän kuin ohjeessa käskettiin. :D
Sitten teimme banaanikakkua. Ohje oli äidiltä, mutta banaanikakku ei edes muistuttanut esikuvaansa. Kyllä sitä syö, mutta on vääränväristäkin. Täällä on erilaisia munia, jauhoja ja sokeria.
Olen katsonut telkkarista piirrettyjä. Ensin Ville Vallatonta. Muistan, kun se piirretty tuli telkkarista. Mutta en muistanut, mistä se Ville oli tuttu. Sarjakuvista näköjään, tarkistin wikipediasta. Jotenkin en muista, sellaiset jäätelöt muistan mieluummin. Moni varmaan muistaa kaverin sellaisena vaaleanvihreänä.
Villen jälkeen tuli Suklaatehdas elokuva (ei siis piirretty ollenkaan...), se vanhempi. Jotenkin hatarasti muistelen, että olisin nähnyt sen lapsena. En ole varma.
Mutta elokuvasta tuli mieleen kaksi ärsytystä. Miksi suomennokset ovat niin naurettavia kuin ovat. Jos alkuperäisessä tarinassa kaverin nimi on Charlie, niin miksi ihmeessä se suomennetaan SULOKSI tai JALIKSI. Eihän Jali ole edes ihmisen nimi!! (Anteeksi te kaikki 235 Jalia.)
Ja toinen. Onko tarinat loppuneet, kun samat elokuvat pitää tehdä moneen kertaan? Tim Burtonkin on niin noheva mies, että olisi voinut tehdä ihan oman elokuvan eikä tehdä uudestaan elokuvaa, joka on jo kertaalleen tehty. MUR.
lauantaina, marraskuuta 11
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Piti kirjoittaa jotain ni voit olla onnellinen ku olet saanut kommentteja. HIH!
ja sit toinenkin...
ja viela kolmas. HIH HIH!! Toivottavasti pian saat tyopaikan.. vaikka voithan sa taalla meilla olla ja pesta tiskeja ja pyykkeja. =)
Ja kirjoittakaa muutkin, ni mun ei tarvitse kuunnella Paivin valitusta ku kukaan ei kommentoi....
:)
JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE :)
Lähetä kommentti