Tänään on lauantai ja tulipalopäivä. Pahamainen maanpetturi Guy Fawkes kavereineen aikoi räjäyttää parlamenttitalon taivaan tuuliin 1600-luvulla. En oikein tiedä juhlitaanko täällä sitä, että eivät onnistuneet vai mitä, mutta ilotulitukset räiskyvät taivaalla ja kokkoja poltetaan. Ja kokossa voidaan polttaa myös itse Guy Fawkesin kuviakin.
Aamulla nukuin aika pitkään, ja herättyäni katsoin Finding Neverland -leffan, joka oli hyvä. Kiltti eikä ollenkaan väkivaltaa. Kukaan ei lyönyt toista. Mutta kyllä siinä kuoltiin. Johnny Depp (joka näytteli siis päähenkilöä JM Barrieta), oli minusta tuossa hirmu samanlainen kuin Charlie ja suklaatehdas -kuvassa. Tosin pidin siitäkin. Ehkä en vain ollut jotenkin aikaisemmin ajatellut, että Depp sopii hyvin tuollaiseksi hulluksi, "lapsenmieliseksi" mieheksi. Tosin siinä Suklaatehdaskuvassa mulle tuli mieleen Michael Jackson, sen verran hullulta se näytti.
Tässä kohdin minulla on valtava aukko sivistyksessä. En nimittäin ole lukenut Peter Pania. *luo katseen maahan ja häpeää*
Iltapäivällä pakkasin eväät ja läksin bussilla Tate Britainiin. Siellä kun en ollut vielä käynytkään. Ja kun siellä oli tapahtuma tämän kokkopäivän takia. No, se tapahtuma oli sitä, että museon lattiat oli täynnä paperia, silppua ja kaikkea mahdollista askarteluun kelpaavaa sekä liuta huutavia lapsia. :D Harkitsin hetken, että olisin myös askarrellut ilotulitushatun tai paperipussimörön. Totesin, että en halua sellaisia kannella pitkin kaupunkia. Joten tyydyin kiertelemään ja katselemaan tauluja.
Mitä tulee mieleen brittiläisestä kuvataiteesta?
Juu. Vähän olen samaa mieltä. Ei mitään. Ei oikeastaan yhtään mitään.
Itseasiassa suomenkielisessä Wikipediassa ei mainita Britannian kulttuurin kohdalla kuvataiteita ollenkaan. Kirjallisuudessa on vaikka kuinka paljon kuuluisia nimiä, sekä nykyisyydessä että menneisyydessä. Samoin musiikissa, niin klassinen kuin populaari, ja teatteri lienee maailman kuuluisimpia. Mutta kuvataiteet?
Olen täällä ollessani tutustunut JMW Turnerin töihin, jotka ovat kyllä hienoja. Taitaa olla kuvataiteen kansallissankari, se on nimittäin hehkutetuin maalari. Hän oli romantiikan ajan maalari, ja teki kai enimmäkseen meriaiheisia töitä. Sen verran tärkeästä kaverista on kysymys, että on sanottu, että hänen työnsä johtivat impressionismin syntyyn. Hänellä oli kyllä uskomaton kyky käyttää värejä, ja monesti ne kyllä pysäyttävät minutkin. Hänen työnsä ovat sen verran omannäköisiään, että olen jo nyt tunnistanut monet hänen töistään ennen nimen näkemistä. En ollut aikaisemmin ajatellut erityisemmin pitäväni romantiikasta maalaustaiteen tyylisuuntana, mutta kaikkea sitä oppii.
Tate Britain oli kaiken kaikkiaan pienoinen pettymys. Haukotusta pidetellen kipitin historiallisen puolen läpi, muotokuvaa muotokuvan perään, maisemaa maiseman perään. Ehkä raamatullisia aiheita oli silmämääräisesti vähemmän kuin on tottunut vaikka Italian maalaushistoriassa. Tosin aika harvat työt ennen 1800-lukua saavat mielenkiintoni heräämään. Taide oli niin täynnä sääntöjä, että särmää on aika vähän.
Jonkin verran oli mielenkiintoisia kuvauksi Britannian maaseudulta, tosin heinäntekokuvat vähän naurattivat. Oli vähän kummallisia vetimiä työmiehillä ja -naisilla yllään. Mietin, että tehtiinköhän sitä heinää ihan varmasti moisissa vaatteissa.
Poptaiteen puolella oli muutama mielenkiintoinen työ, mutta osasto oli kovin pieni. Yksi videotyö oli hauska, tanssahtelin siellä pimeässä huoneessa. Sitten se olikin palestiinalaisten poliittinen kannanotto, ja ei enää tuntunutkaan niin hauskalta. Onneksi ensin tanssin ja sitten vasta luin, mitä taiteilija ajatteli. Sitä Turneria olisi ollut miljoonia metrejä, mutta skippasin sen osaston osittain.
Taiteen jälkeen kipitin Thamesin rantaa pitkin itään ja ihastelin hämärtyvää iltaa, rakennuksia ja täysikuuta. Ihmisiä oli paljon liikenteessä. Parlamenttitalon edustalla oli elähtäneen näköinen mielenilmaus. Muutama ihminen ja kyhäelmä iskulauseita yms. Yksi lauseista oli tuo otsikon Penni valheesta. Tietenkin ajattelin ensin, että penni ajatuksesta, (vaikka en edes tiedä, mistä maasta tuo sanonta tulee) mutta kyse olikin kai tästä bonfirepäivän teemasta. Sellainen perinne on olemassa, että lapset kantavat tekemäänsä nukkea, ja siihen liittyy sanonta Penny for Guy. Ensin keräävät kaverille rahaa ja sitten polttaavat tyypin. Selkeä juhlinnan aihe! :D
Tässä tärkeimmät tältä päivältä.
sunnuntai, marraskuuta 5
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Pakko kirjoittaa itselleni kommentti.
Hyva Pave! Arvaa kuka taalla!?
jee, mulle oli tullut kommentti!
Lähetä kommentti