Kävin tänään British Museumissa. (Ärsyttävä nimi, tekisi mieli suomentaa museo, mutta kuulostaa joka tapauksessa hölmöltä: British museossa. Eikä Brittiläinen museokaan hyvältä kuulosta.)
Siellä oli näyttely Tyynenmeren saarien kansoista, mutta ei sanallakaan mainintaa Tuvalusta. Häpeällistä. Sitten katsastin egyptiläisen kulttuurin (varastettuja) aarteita, pienen (ja vähän turhan oloisen) näyttelyn Intian Jumalista. Ehkä mielenkiintoisin anti oli ranskalaisia piirroksia. Ja se ei ole siis mikään taidemuseo, mutta tietenkin löysin itseni siltä puolelta hiippailemasta. Kirjasto on ihana, sellainen pyöreä. Kuvia retkiltäni löytyy tuolta:
http://irc-galleria.net/archive.php?nick=pyjama&album_id=976707
Telkkarista tulee vuoden 1993 listaykkösiä. Take That: Babe. :D
En haluaisi joutua tässä kaupungissa tulipaloon ruuhka-aikana. Kävelin museolta Piccadillylle päin ja liikennettä oli ihan normaalisti. Kuulin, kun takaani tuli paloauto ja muutamia satoja metrejä etenin normaalia vauhtia kävellen nopeammin kuin se paloauto kaikissa niissä risteyksissä. Muutamaa minuttia myöhemmin saavutin sen paikan, mihin se meni. Onneksi siellä ei ollut mikään hätä. Minä pelkäisin tuolla keskustassa ajaessa eniten jalankulkijoita. Me olemme hulluja!
Tuijalla on huomenna vapaapäivä. Hän ehdotti jo kaupassa käyntiä. Taidamme aina perjantaisin käydä vähän isommassa kaupassa. (Lähitesco on sama asia kuin Suomessa lähisiwa!).
perjantaina, lokakuuta 27
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Kirjoitan itselleni kommentteja, kun kukaan ei kirjoita.
Hyvä Päve! Blogisi on maailman paras!
oley sekopaa!!
t ja y on vierekkain... ei nain aikaisin aamulla osaa kirjoittaa...
oletkohan nyt tyytyvainen... sait muutaman kommentin.
Ihania kommentteja! ;) Täällä on tosi märkä keli... tuulee, sataa, lunta ja räntää. Huomenna pitäis kuvata ulkona. Extremeä. :)
JEE! Kommentteja. Älä Heidi vilustu, kun ulkona kuvaat.
Mulla on vähän ikävä talven tuloa. Eilenkin olin ulkona minihameessa. Täällä ei tule talvi.
/P-H
Lähetä kommentti