sunnuntai, lokakuuta 15

kipiä

Kävin tänään tapaamassa yhtä perhettä työnhaun merkeissä ja ensi viikolla menen tapaamaan toista naista ja sitten menen yhteen firmaan, jossa tarvitaan suomenkielistä kaveria myyntityöhön. Kassellaan.

Kuten mainittua, olen ollut kipeä. Eilen päätä äityi särkemään ja aika kovasti. Loppujen lopuksi särki niin kovasti, että oksentelin muutamaan kertaan. Ei ollenkaan hyvä tunne. Kylmä hiki vaan valui ja oli kyllä kurja olo. Onneksi sain sen verran maattua paikoillani että nukahdin eikä tarvinnut herätä oksentamaan. Aamulla oli jo ihan hyvä olo. Nyt meinaa taas särkeä päätä. Osittain johtuu jumeista hartioista ja osittain tuosta räkätaudista. Toivottavasti tämä ei tänään äidy kauheaksi.

Huomenna menen aamulla suomikirkolle, tapaan siellä Suomeen hurahtaneen aussipojan ja ilmeisesti jonkin suomalaisen tytön.

Tänään ajattelin käydä katsomassa The Guardian leffan, mutta se jäi. Aamulla katsoin Täydellisten naisten viimeiset jaksot ekalta tuotantokaudelta (kakkonen olisi kahlattava ennen kun kohta alkaa täällä kolmonen telkkarista...) ja sitten käytiin päivällä Tuijan kaa pubissa syömässä. Söin lihapullapastaa. :D Lihapullat oliva hyviä, mutta pasta oli kuollut jo ajat sitten ja oli turhaan yritetty mikrossa herättää henkiin. Mutta se elokuva ei sieltä mihinkään karkaa...

Minähän olen ihan hirveä sokeriaddikti, ja viime aikoina on taas revennyt sokerin syönti käsistä. Olen ennenkin ollut "sokeripaastolla" eli kolmeen päivään ei yhtään sokeria eikä makeutusaineita. Helpottaa sokerin himoa sitten kummasti.

Sain viimein soitettua vakuutusneuvontaan, kun odottelen edelleen yhtä vakuutuspäätöstä Pekan kuoleman tiimoilta. Hah. Eihän ne paperit olekaan olleet siellä kuin vasta 2 vuotta ja yhdeksän kuukautta. Hämmästeli se neuvonnan nainen kovasti, ja hän soittaa sinne sen käsittelijän esimiehelle ja yrittää pistää vähän vauhtia. Lisäksi sain tietää, että voin hakea joillekin rahoille viivästyskorkoa. Olenhan minäkin kuullut, että kuukaudessa pitäisi tulla päätös, mutta kyllä niille voi ihan oikeasti saada viivästyskorkoakin. Suosittelen soittamaan sinne, olivat tosi ystävällisiä. Auttavat kaikissa vakuutuksiin liittyvissä asioissa, myös vakuutuksen valinnassa. :D Ja tietenkin valituksissa yms. Ja toimii siis ihan verorahoilla, asiakkaalle ilmaiseksi.

Uskokaa tai älkää, mutta nyt olisi vuorossa ranskalainen manikyyri. Tai no, toisessa kädessä on jo. :D

2 kommenttia:

Mlle Unikko kirjoitti...

Terve kultainen! Kuulostaa tosi kurjalta tuo sun tauti.. en tiedä mitään inhottavampaa oloa kuin oksentaminen. Toivon todella, että olosi paranee!! Eikai sulla oo todettu mikreeniä? Pääkipu ja oksentelu saattais olla yhteydessä toisiinsa..

Hyvä, jos se vakuutuspuoli alkais vihdoin rullata! Onhan tuota aikaa jo heillekin kulunut aika roimasti. Nyt olet vain tiukkana, että saat myös ne korot.. ei vakuutusyhtiön noin pidä asioita hoitaa. Ei lainkaan.

J tuli eilen takas Helsinkiin. Tosi kivaa! Tosin meillä meinas käydä ikävän puoleinen vesivahinko, onneks tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Se pesukone, kun syöksee poistoveden tuohon lavuaariin.. eilen haettiin ruokaa ja sillä välin vedet oli sitten halunneet mennä pitkin kämpän lattioita. Meinas paniikki iskeä, mutta oltiin onneks ajoissa kotona. Vahingosta viisastuneina..

Mukavaa sunnuntaita!

Anonyymi kirjoitti...

Jännää