Televisiossa on ällöttäviä räkänaamaisia tyttöjä. :D Juuri valittiin Britannian Next Top Model. En tiedä minkä tuotantokauden juttu tässä on menossa, en ole seurannat. Satuin vain laittamaan muutama minuutti sitten päälle. Suomessahan seurasimme tätä aina tiistaisin, kun laitoimme ruokaa. Mutta siis nämä tytöt olivat oikeasti limaisen rään peitossa. Itkivät ihan tolkuttomasti jo ennen kun voittaja ilmoitettiin. HAHAH.
Sitä ennen tuli HYVIN mielenkiintoinen ohjelma. No myönnetään, se tuli aivan eri kanavalta. BBC:n dokumentti Galapagosin saarilta. Se on sellainen uskomaton paikka minun mielessäni. Minulle se edustaa paratiisia. Valtavan kokoisia kilpikonnia, jotka ovat syntyneet 1800-luvulla. Uskomatonta. Sitten oli merileijonia, iguaaneja, pingviinejä ja kaloja.
HAH! Äsken tuli mainos Miss England -ohjelmasta. En ollut ajatellut, että sellainenkin tietenkin valitaan. Nyt olen kyllä vähän ilkeä, mutta en ole koskaan kuullutkaan kenestäkään Miss Englannista, koska ovat niin rumia. Minun on vaikea kuvitella brittimissiä. Malleiksi voi joistakin olla, mutta missiksi. :D
Olen pitkästä aikaa kirjoittanut jotakin kunnollista. Yksi kolumni on viimeistelyä vaille valmiina.
Luin Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjan. Se ärsytti mua. Menen varmaan katsomaan sen leffateatteriin, tulee ensi viikolla. Tosin olisi jo nyt ennakkonäytöksenä.
Yritin houkutella Mariaa huomiseksi katsomaan Oopperan harjoituksia. Mozartin Figaron häitä. Tuijaa kun ei kiinnostanut tipan vertaa. Mä en ole koskaan ollut oopperassa, joten olisi kiva mennä katsomaan. Etenkin kun harjoituksiin pääsee ilmaiseksi.
Lontoo siis tuntuu olevan paikoillaan. Ja minäkin.
lauantaina, syyskuuta 30
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti