keskiviikkona, syyskuuta 13

JUHLAP@IV@

Tänään on siis juhla. Kulkaa, miten punaisiin juhlatakkeihin pukeutuneet sotilaat saapuvat paraatissa, torviaan tuuttaen ja rumpujaan paukutellen. Savon Prinsessa leikkaa juhlallisesti nauhan. Kyseessä on nimittäin mun sadas blogiviestini.

Ulkona on Lontoo. Sataa vettä.

Huomioitani:

Postissa myydään muun muassa kahvinkeittimiä ja leivänpaahtimia. Lähikaupassa ei ollut vanilliinisokeria. Täältä ostamassani dvd:ssä on kaksi kielivalintaa tekstityksille, kielethän ovat tietenkin maailman valtakielet englanti ja norja. Tuija voi hengailla netissä tuntikausia, kun minä olen koneella, se katkaisee yhteyden välittömästi. Starbucksissa lautasten käyttö on valtavan kallista. Take-away juustokakkupalan saa 40 penceä halvemmalla kuin paikan päällä syötävän. Tuijan kanssa jouduimme syömään paikan päällä palat samalta lautaselta. Ellei se sitten luullut, että Tuija aikoo syödä molemmat itse.

Olikos se nyt eilen, kun tein makaroonilaatikkoa. Oli. Ja pannaria. Tänään oli tortillapäivä.

Mulla ei siis ollutkaan tiistaina haastattelua, kun se nainen perui sen. Mutta perjantaina menen Lucy-nimisen naisen juttusille, jos hän haluaisi ottaa minut hoitamaan pilttejään. Siis ylihuomenna. Huomenna olen harkinnut meneväni katsomaan sitä Dali-näyttelyä. En ole aivan varma.

Tämän päivän tein punaiselle ristille, tai puolikuulle. Katsoin nimittäin kuusi jaksoa Täydellisiä naisia. Se on kyllä aika paljon, myönnetään. Mistä tulikin mieleeni...

Että tekniikka on hirveetä! Nimittäin katsoin eilen illalla kaikessa rauhassa leffaa nimeltä 50 ensimmäiset treffit tai jotain sinne päin. Joku rakkaushömppä, jossa oli Drew Barrimore. Mulla oli jotain puolisen tuntia enää jäljellä, kun telkkariin tuli teksti, että "minä alan nyt nauhoitella joten sun täytyy lopettaa kattominen". ARG. Olin melko varma, että jompi kumpi tallennettavista tulee jossain vaiheessa uusintana, mutta en uskaltanut alkaa tärvellä Tuijan ja Gjinin tallennuksia. Joten en tiedä miten Drewlle ja kamulle kävi. Ja pahinta oli se, että tänään en huomannut millään kanavalla sitä samaa leffaa. Pitää huomenna etsiä. Pakkohan sen on jostain tulla... MUR. Törkeetä tuo tekniikka!

Tarvitsen kohta jotain lukemista. Luin tänään vauvalehden kokonaan. Mitä tiedän nyt? Sukellusrefleksi alkaa heiketä 6-8 kuukauden iässä, Silja-nimisiä lapsia on nimetty tasaisesti prosentin, parin verran koko 1900-luvun ja Liberon potalle-opettelu-vaippoja voivat käyttää jopa 26-kiloiset lapset. Äiti, kiitos, että opetit minut potalle ennen kun menin kouluun. Muutaman vuoden päästä penskat vaihtavat vaipat itse aina välitunnilla...

Päätän raporttini tähän. Galtsussa on pari uutta kuvaa. Teille voin kertoa, että Kaka ei tainnut olla vielä kentällä kuvan ottohetkellä. Ja varoitus ei tainnut olla viranomaisten laittama.

Suolaa ei tointaisi syödä viittä grammaa enempää päivässä.

Ei kommentteja: