Merenneito taitaa lähteä huomenna Karibialle, ja lapset saavat heitellä jotain muuta vesi-ilmapalloilla.
Minusta on ollut ihmeellistä huomata, kuinka monet lapset eivät ole koskaan käyttäneet vasaraa tai miten vanhemmat suojelevat lapsia likaantumiselta. Olen varmaan varsinainen kävelevä omoinfonainen, mutta olen tällä viikolla hämmästellyt sitä, miten monet vanhemmat ovat huolissaan siitä, että lapsella menee paita vähän likaiseksi jos leikkii ja maalaa. Sitten lasten ei muutenkaan anneta leikkiä ja tehdä omaan tahtiinsa. Anna äiti näyttää, vaikka lapsi pärjäisi ihan hyvin. Aikuinen tekee jotkut hemmetin raamit, joitten sisällä lapsi saa käyttää luovuuttaan. Eikä kyse ole mistään vaarallisesta tms, vaan siitä, että aikuinen vaan omasta mielestään osaa paremmin, kun on niin tottunut maailmaan. Lautta on aina rakennettu näin, niin sillä tavoin se sitten rakennetaan. Pah.
Sitten aikuinen ei kuitenkaan välttämättä itse uskalla osallistua leikkiin. Pahinta mitä voi sanoa on se, että maalaa sinä vaan, äiti ei osaa (ja sitten äiti menee sosimaan sitä lapsen maalausta). EI OSAA!!!!!!!!! ARG!
Meidän yksi sääntö on se, että talolla ei koskaan sanota, että en osaa, kun kyse on luovasta toiminnasta. Tai jos sinnepäin puhutaan, niin sitten sanotaan mieluummin, että minä haluan oppia.
Kuka hiivatin mörkö se on talsinut aikuisten itsetunnon niin, että sanotaan että en minä ole luova. Ei kai sitä voi olla luova, jos on liian arka.
Jos aikuiselle antaa väriliidut, niin se on kuin antaisi ne viiden kuukauden ikäiselle vauvalle. Se tuijottaa niitä aivan kuin ei tietäisi mitä niillä tehdään. Hyvä että ei pelkää niitä. Se naurahtaa vaivautuneesti, en minä osaa. Pieni lapsi työntää ne sentään suuhunsa ja tutustuu niihin. Mutta jo parivuotias lapsi tietää, mitä niillä tehdään. Niillä piirretään ja piirtäminen on kivaa.
Kaikki lapset rakastavat taidetta ja sen tekemistä. Ja aikuisten pitäisi muistaa se.
Olen siis melkein raivon partaalla tätä kirjoittaessani. :D
keskiviikkona, kesäkuuta 14
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti