En muista, että markkinoinnin tunneilla olisi puhuttu siitä nimellä näännytystaktiikka, mutta tässä se taas lepää: LASTEN OMA KIRJAKERHO -mainoskirje.
Ensimmäinen tuollainen kirje tuli minulle jo vuosia sitten. En ymmärrä miksi. Minullahan ei tietääkseni ole lapsia. Voi olla, että olen ottanut joskus kylkiäislehtenä jonkin vauvalehden tai muuta sellaista. Siitähän voi vetää johtopäätöksen, että olen lapsekas. Ja noita kirjeitä tulee jatkuvasti. Ainakin kahden kuukauden välein. Vähintään.
Sitten kuoressa on maininta, että sisältää ihanan julisteen. Ja toden totta, siellä on mukava nalle puh -juliste. Minulla on niitä jo aika monta.
Mutta. Näännytystaktiikka puree. Kerho alkaa olla jo mukavan tuttu. Avasin tuon kuoren ja lueskelin huussissa istuessani. Aika mielenkiintoisia kirjoja. Minullahan on monia lapsiystäviä, jotka vierailevat jopa joskus minun luonani. Ja lapsillehan on hyvä hankkia lahjoja. Kirjalahjat ovat kivoja. Ja voi ei. Olen harkinnut liittymistä.
Vielä parikymmentä tuollaista, niin liityn varmasti. Voisikohan soittaa, että en halua niitä mainoksia. ..
Jollekin kuukautisrättifirmalle ilmoitin ihan soittamalla, että en halua näytteitä, kun niitä ei voi työntää jätepaperin sekaan.
Sitten erääseen humpuukifirmaan laitoin kiukkuisen kirjeen. Mainoskirjeessä sanottiin, että tuhannet kamppailevat minunlaillani liikakilojen kanssa. Kiukustuin. JOKU TUNTEMATON HAUKKUU MINUA LIHAVAKSI. (olin vielä hoikka niihin aikoihin, eli siitä on hyvin kauan!!)
hohoijaa...
Jos siis joku saa kirjakerhon kirjoja joululahjaksi, niin olen luovuttanut. Hävisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti