tiistaina, joulukuuta 13

Minä vietän laiskaa päivää

Apua! Nyt olen pihalla.

Kuuntelen radiota ainoastaan silloin, kun liikun tuolla kulkuvälineelläni johonkin toiseen paikkaan tässä kaupungissa. Kaksikymmentä vuotta vanha nännimankka suostuu pitämään vain ja ainoastaan suomipoppikanavan paikoillaan, joten kuuntelen sitä. Se sopii kyllä minulle. Mutta olen pikkuhiljaa huomannut, että olen aivan totaalisen ulkona nykymusiikista. Yritän välillä utsia, mitä Suomi kuuntelee. Ylexin tämän hetken soitetuin biisi on Coldplayn Talk. Siis mikä?? Piti ottaa vielä selvää, minkälainen biisi se on. Väitän, että en ole koskaan kuullutkaan. Miten mä voin näin pihalla olla!?!

Ai miten? Ei kai tuo kovin vaikeaa ole, kun tälläkin hetkellä kuuntelen Samuli Edelmannin versiota Niin kaunis on maa -biisistä.

Musiikista tuli mieleen, että pitänee ottaa selvää, milloin lauletaan kirkossa kauneimpia joululauluja. Aion mennä mukaan (ja sen jälkeen ne eivät enää ole niitä aivan kaikkein kauneimpia).

Systeri soitteli äsken, ja raivostuttavasta suhinasta huolimatta ehdimme vähän suunnitella seuraavaa tapaamista. Gjinit tulevat 27. pvä kuluvaa kuuta. Menemme ainakin mäenlaskuun ja luistelemaan. Sis' sanoi, että Albanian vuorilla on talvi niin kuin täälläkin, mutta silti kaveri ei ole koskaan hiihtänyt tai luistellut. Ei mee mun kaaliin. Mitähän ihmettä ne sitten on tehneet??

Ei mitään tolkkua kirjoittelussa. Irc-galleriassa on uusia kuvia, yritän tänään laittaa vielä lisää.
http://irc-galleria.net/view.php?nick=pyjama

Ei kommentteja: