Sais jo nuo pakkaset laantua! Ei tosiaankaan aamulla tule mieleen lähteä pyöräilemään töihin, kun pakkasta on melkein kakskymmentä astetta. Just ja just tarkenee kävellä bussipysäkille. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun mietin, että olisikohan tarpeellista laittaa jonkinlaiset pitkät housut näitten toisten lisäksi. No, raavas nainen selviää näistä Pohjolan pakkasista ilman välihousuja. Vaikka voisihan se olla jännittävää mennä pitkien kalsareiden osastolle katsomaan ovatko ne yhtä karseita kuin silloin muinoin. Olen tainnut viimeksi omistaa sellaiset kymmenisen vuotta sitten. :D
Kuuntelen radiota, pitkästä aikaa. Kello kymmenen aikaan radiossa kiroillaan. Ei hyvä. Ja yhdellä kanavalla, jolla kuvittelin, että voisi olla ihan hyvää musiikkia, niin oli jääkiekkokeskustelua. Tosiaankin muistan, miksi en missään nimeessä kuuntele radiota. Otan huomenissa levyjä mukaan ja kuuntelen niitä. Minun puolestani voitaisiin lopettaa koko radiotoiminta. Tai kunhan ainakaan mun teeveeluparahoja ei käytetä moiseen pöllöilyyn. Niin, paitsi, että maksankohan mä lupamaksuja....
Joo, kyllä se on tupakkitauko ja sitten jatkuu käärmeen askarteleminen. Ompelukone olisi kätevä!
tiistaina, maaliskuuta 1
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ah, pakkasta. Hyvä tekosyy vaan makoilla kotona. No, ei. Ku mulla on vapaapäivä ja sitten vaan on ollut rötkyväsy. Oon kuunnellut koko päivän radioita ja miettinyt, kuinka paljon ne käsikirjoittaa juontoja.. ilmeisesti ei lainkaan, ku taso on niin paskaa... Radiot takas maailman ykkös tiedotusvälineeksi!!!!
Lähetä kommentti