Olen ajatellut viettää koko viikonlopun rauhallisissa merkeissä, etten lähde hummaamaan mihinkään. Kotona olisi -yllätysyllätys- kauheasti siivottavaa, mutta saa nähdä, miten innostun. Sain jo kuitenkin pestyä pari koneellista pyykkiä ja tiskattua. Mä pesen melkein koko ajan pyykkiä. Se on varmaan mukavin kotityö. Voisin alkaa pyykkäämään kaikkien kavereitten pyykit, jos ne sitten vasta vuoroisesti tulis imuroimaan ja pesemään lattioita.
Joku leffa olisi kiva, mutta en jaksa ainakaan tänään lähteä lainaamaan mistään. Katsoin viikolla Mullholland Driven. Olin nähnyt sen jo kerran aikaisemmin, mutta eihän siitä vieläkään mitään tolkkua saanut. Leffa oli dvd:llä ja siinä oli bonuksena Lynchin vinkkejä, miten pääsee leffasta jyvälle. Ei kauheasti auttanut minua. Yleensä kuittaan tuollaiset leffat tekotaiteellisena p:nä (eli jos minä en ymmärrä, elokuva on huono :D ), mutta tuo kuva jotenkin ärsyttää. Jotenkin se ajatus on kielen päällä, mutta en tajua. Todennäköisesti katson sen ainakin vielä kolmannen kerran. Onhan se nyt jossain vaiheessa auettava!
Leffoja kannattaa muuten katsoa kirjastosta. Ainakin meidän kirjaston leffatarjonta on parantunut varmaan parin vuoden sisällä huimasti. Aika ihmeellistä, kun joka asiasta aina säästetään.
Työt alkavat virallisesti maanantaina. Olivat sen verran hitaita työkkärissä täyttelemään papereita. Sekään ei ole mikään yllätys (mieleen tuli reilun vuoden takaiset päivärahojen odottelut... kolmisen kuukautta...) Onneksi meillä ei ole liian aikaisia herätyksiä, maanantainakin hommat alkavat yhdeltätoista.
perjantaina, tammikuuta 28
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Katsoin viime viikolla Mullholland Driven jo kolmannen kerran. Tosin edellisistä kerroista olikin aikaa - ja tällä kertaa nukuin melkein koko leffan ajan. Oon tosi hyvää seuraa. En siis vieläkään tajua sitä elokuvaa - tosin kahteen suuntaan on epäilyjä ja uskon vahvasti, että siinä elokuvassa nukkuu joku muukin kuin minä.
Lähetä kommentti