torstaina, joulukuuta 23

poikki ja vasy

Tanaan ei olla paljoa tehty. Nukuin pitkaan ja hyvin. Kun viimein paasin ylos, niin lahdettiin ruokakauppaan. Mika ruuhka! Tuhat sorrya. Tungeksivia ihmisia, valtavat maarat kauhean nakoisia ruokia.

Eilen oltiin kaupungilla. Matkustettiin ensin bussilla ja metrolla noin puoltoista tuntia ja mentiin British Museumiin. Mina olin innoissani Rosetten kivesta, muumioista ja muista Egyptin aarteista. Kierreltiin vahan myos muilla osastoilla, mutta Egyptiosasto oli ehdottomasti paras. Yritin etsia jotain muistoesineita, mutta ei oikein ollut mitaan kivaa. Ostin sitten vaan pari kirjanmerkkia. Kirjoja olisi ollut paljon, mutta en oikein tormannyt sellaiseen, minka olisin halunnut ostaa.

Sitten kaytiin ostamassa turistikraasakaupasta vahan tuliaisia. Mukaan tarttui muun muassa tarjotin. :) Yllatys!

Sitten Covent Gardeniin, jossa halusin kayda kahdessa kirjakaupassa. Tuija hammasteli kivia, jotka maksoivat pahimmillaan 10 puntaa. Kaikenlaista henkiseen kasvuun ja henkiseen elamaan liittyvia kirjoja ja tavaroita. Ostin suitsukkeita ja suitsuketelineen vai mika se nyt on. Tuijan mielesta se oli minisuksi. Toisesta kaupasta ostin neljaa erilaista oljya. Covent Gardenin alue oli minusta hyvin mielenkiintoista. Paljon pienia, mielenkiintoisen nakoisia kauppoja.

Paivaunet jai valiin, kun lahdettiin illalla Shepard's bushiin pubiin. Tapasin Tuijan kaverin Marian ja sen veljen, joka oli Lontoossa lomamatkalla. Nelja pinttia olutta ja mina olin huppelissa. Bussiin jouduttiin juoksemaan seka meno- etta paluumatkalla. Voi tata suurkaupungin kiiretta.

Tuija on nauttinut suomalaisesta ruoasta. Lauantaimakkarapaketti on melkein syoty, samoin sinappi. Ruisleipaa on viela vahan. Asken syotiin grillimakkaraa (mina yhden, Tuija kolme...) ja perunamuussia. Muussi tosin ei maistunut oikeen suomalaiselle... Mutta massu tuli tayteen.

Ei tunnu yhtaan joululta. Tuntuu melkein silta, etta joulu olisi jo ohi, vaikka huomenna on aatto. No, ehka joku toinen vuosi sitten.

Tanaan ei varmaan tehda enaa juuri mitaan. Katsotaan ehka joku leffa.

1 kommentti:

Mlle Unikko kirjoitti...

Rauhallista ja lämmintä Joulua Lontooseen!

Tulin itse viime yönä kotiin ja täällä on myös hieman epäjouluinen tunnelma. Ei kyllä haittaa yhtään, syödä aijotaan silti paljon. Vähän outoa - kuin jotain puuttuisi. Mutta ihanaa olla silti kotona. :)

Koska tulet takas Suomeen? Oltasikohan yhtäaikaa Helsingissä?