Lähtöön on enää yksi yö. Lähden huomenna iltapäivällä puksuttamaan junalla kohti Tamperetta. Neljän tunnin odottelun jälkeen lähtee lentokone kohti Stanstediä ja sitten siitä vielä pari tuntia ennen kun olen Tuijan luona. Ihanaa päästä lähtemään. Pakkaaminen ja siivoaminen ovat vielä vaiheessa, mutta kyllä tämä tästä. Pyykkikone on jo hurissut monta päivää.
Päänvaivaa tuottaa pakkaaminen, kun Ryanairille saa viedä vain 15 kiloa tavaraa, ja Tuiman tuliaiset haukkaavat aikamoisen osan. Karkkia, makkaraa, leipää, juustoa, sinappia ja muuta sellaista, mitä nyt ulkomailla asuva Suomesta kaipaa.
Tein Tuijalle jopa "suomalaisen nykymusiikin" levyn. Idolseja, Indxiä, Jane Smakia, Smurffeja ja muita kauheuksia... Toivottavasti en joudu montaa kertaa kuuntelemaan itse sitä levyä. :)
Tottakai teen mukaan myös toisen levyn, jossa on todelliset tämän hetken hitit, omasta mielestäni. Levyllinen suomiräppiä. Mukaan tulee tietenkin MC KOPPAKUORIAINEN! Minulla on Ellan ja Aleksin koko levy. Aion soittaa myös Tuijan miekkoselle MC KOPPAKUORIAISEN. Se pitää mua varmasti pimeenä...
Koetan kirjoitella matkakuulumisia tänne, jos vaan on aikaa ja jaksan. Tai sitten kerron kuulumiset vasta kotimaassa. Mulla on paljon suunnitelmia, mitä haluan nähdä. Viimeksi kolusimme suurimman osan "pakollisista nähtävyyksistä", joten tällä Lontoon reissulla voi sitten keskittyä muuhun.
Toivottavasti pääsemme katsomaan Maija Poppanen -musikaalia. Tuija on toivonut pitkään pääsevänsä katsomaan musikaalia, ja uskon, että se on todella hieno.
sunnuntai, joulukuuta 19
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti